» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Asunto-osakeyhtiö K oli korottanut ja päällystänyt tontillaan pysäköintialueen vuonna 1992. Sen asfalttipinta oli jäänyt viereisen asunto-osakeyhtiö M:n rakennuksen sokkelin ja seinäelementin saumapinnan yläpuolelle asfaltin ja seinän liittymäkohdassa. Kyseisessä rakennuksessa oli vuonna 2012 havaittu kosteusvaurio, jonka perusteella M esitti K:lle korvausvaatimuksen 25.10.2012, jolla se vaati K:lta vahingon korjauskustannuksia. K kiisti kanteen vetoamalla siihen, että M:n oikeus vaatia korjauskustannuksia oli vanhentunut. K katsoi, että vanhentumislain mukainen kymmenen vuoden vanhentumisaika alkaa kulua asfaltointityön valmistumisesta ja vanhentumisaika oli ehtinyt kulua jo ennen vahingonkorvausvaatimuksen esittämistä vuonna 2012.
Käräjäoikeus hylkäsi kanteen nojautumalla siihen edellytykseen, että kantajalla on asiassa todistustaakka osoittaa, ettei vahingonkorvaussaatava ole vanhentunut. Asiassa oli sen mukaan jäänyt näyttämättä, mikä oli ollut kyseessä olevaan vahinkoon johtanut tapahtuma ja kanteessa vaadittu saatava oli näin ollen vanhentunut. Hovioikeus puolestaan kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja palautti asian sille uudelleen käsiteltäväksi. Hovioikeus katsoi vanhentumisajan alkavan vasta vahinkoteon päättymisestä, joka oli hetki jolloin M oli saanut riittävät tiedot korvausvaatimuksen perusteena olevista olennaisista seikoista. Hovioikeus katsoi vanhentumisajan alkavan 21.9.2012.
Korkein oikeus ratkaisussaan katsoi, että väitetty vahinkoon johtanut tapahtuma oli pysäköintialueen muutostyö ja että M:n vahingonkorvaussaatava oli näin ollen vanhentunut. Saatava oli vanhentunut 25.10.2012 ja M oli ensimmäisen kerran esittänyt korvausvaatimukseen K:lle saatavan ollessa jo vanhentunut. Korkein oikeus kumosi hovioikeuden päätöksen ja jätti päätöksen käräjäoikeuden ratkaisun varaan.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa