» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa avopuolisot A ja B olivat 12.9.1997 ostaneet kiinteistön käytettäväksi heidän yhteisenä kotinaan. Lainhuuto kiinteistöön oli myönnetty puoliksi kummallekin. A oli kuitenkin rahoittanut valtaosan kauppahinnasta. B oli kuollut 6.10.2006, jolloin A vaati 27.7.2007, että B:n kuolinpesä velvoitetaan suorittamaan hänelle perusteettoman edun palautusta. Kyse oli siitä, oliko vaatimus vanhentunut.
Käräjäoikeus katsoi, että edunpalautuksen edellytykset olivat olemassa, ja A:lla oli oikeus saada kuolinpesältä korvaus sen hänen kustannuksellaan saamasta perusteettomasta hyödystä. Vaatimus ei myöskään käräjäoikeuden mukaan ollut vanhentunut. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.
Asia eteni korkeimpaan oikeuteen, jossa kysymys oli siitä oliko palautussaatava lakannut vanhentumisen johdosta.
Korkein oikeus lausui, jos kysymys on toistaiseksi myönnetystä tai ehdollisesti syntyvästä velasta taikka muusta sellaisesta velasta, jonka vanhentumisajan alkamisajankohta ei määräydy vanhentumislain 5 - 7 §:n nojalla, velka vanhentuu lain 8 §:n 1 momentin mukaan kymmenen vuoden kuluttua velvoitteen oikeusperusteen syntymisestä, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu. Siitä alkaen, kun tällainen velka on velkojan vaatimuksen tai muun syyn johdosta erääntynyt maksettavaksi, noudatetaan velan vanhentumiseen viimeksi mainitun pykälän 2 momentin nojalla yleistä kolmen vuoden vanhentumisaikaa, joka tällöin alkaa kulua erääntymispäivästä. Olosuhteista oli korkeimman oikeuden mukaan pääteltävissä, että A:n ja B:n ilmeisenä tarkoituksena oli ollut se, ettei A:lle syntynyttä saatavaa tultaisi perimään avoliiton jatkuessa. Näin ollen A:n ja B:n välisessä velkasuhteessa takaisinmaksuvelan vanhentuminen tuli arvioida vanhentumislain 8 §:n 1 momentin nojalla.
Lisäksi korkein oikeus lausui, että avoliittoon perustuvassa yhteiselämässä on tavanomaista tilanne, jossa avopuolisot ovat tarkoittaneet, ettei heidän keskinäisiä taloudellisia velvoitteitaan selvitettäisi yhteiselämän jatkuessa, vaan velvoitteiden erääntyminen heidän välillään jäisi riippumaan myöhemmistä tapahtumista. Vanhentumislain 8 §:n 1 momentissa tarkoitettu kymmenen vuoden vanhentumisaika ei ollut kulunut umpeen ennen maksuvaatimuksen esittämistä. A:n palautussaatava ei siten ollut lakannut vanhentumisen johdosta.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa