Minilex - Lakipuhelin

Valtuutus ja kelpoisuus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kelpoisuudella viitataan sopimusasioissa siihen, millainen oikeus valtuutetulla on tehdä sitoumuksia valtuutuksensa perusteella. Mikäli valtuutettu on toiminut sillä tavalla, että hän on ylittänyt kelpoisuutensa, ei oikeustoimi sido päämiestä. Onkin hyvä huomata, että toimivalta ja kelpoisuus ovat käsitteellisesti eri asioita ja kelpoisuus on käsitteenä laajempi, vaikka niillä onkin osittain samanlainen merkitys. 

Kelpoisuutta on mahdollista rajoittaa koskemaan vain tietynlaisia toimia valtuuttajan hyväksi. Valtuutettu ei näin ollen saisi toimia yli niiden rajojen, mitä hänen kelpoisuutensa mahdollistaa. Voidaankin sanoa, että yksittäisen rajatun edustustehtävän sijaan kelpoisuus asettaa valtuuttajalle ’’ulkorajat’’ joiden sisällä hän kelpoisuutensa edellyttämällä tavalla voi päämiehensä edustamiseksi toimia. Kelpoisuus voi määräytyä esimerkiksi valtakirjan sisällön tai ulkoisesti havaittavien tunnusmerkkien, kuten esimerkiksi edustajan aseman perusteella.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]