Minilex - Lakipuhelin

Uskonnonharjoituksen estämiseen liittyy väkivaltaa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Uskonnonvapauteen kuuluu oikeus ilman ulkopuolisten häirintää harjoittaa uskontoa niillä tavoilla, joita kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta on omaksunut. Vakavimpana uskonnonharjoituksen häirintänä on pidettävä väkivaltaa tai sillä uhkaamista, jonka tavoitteena on sen estäminen. Joka käyttämällä väkivaltaa tai sillä uhkaamalla oikeudettomasti estää kirkon tai uskonnollisen yhdyskunnan pitämästä jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta tai muuta uskonnonharjoitusta, syyllistyy uskonnonharjoituksen estämiseen.

Rangaistavuuden edellytykseksi ei ole asetettu, että olisi osoitettavissa yksittäinen uhri, johon väkivalta tai uhkaus on kohdistunut. Sitä vastoin edellytetään, että jumalanpalveluksen, kirkollisen toimituksen tai muun uskonnonharjoituksen estäminen on tapahtunut oikeudettomasti. Oikeudetonta ei ole esimerkiksi yksityisen kansalaisen harjoittama kotirauhansa suojaaminen tai viranomaisen puuttuminen lain suomin valtuuksin uskonnonharjoituksen yhteydessä tapahtuviin järjestyshäiriöihin.

Rangaistuksena uskonnonharjoituksen estämisestä voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Myös kyseisen rikoksen yritys on rangaistava.

- Lakipuhelin neuvoo joka päivä klo 6 - 24 -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa