Minilex - Lakipuhelin

Järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistuminen on kiellettyä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Rikollisryhmän perustaminen tai organisoiminen, siihen värvääminen, sekä sen kouluttaminen rikolliseen toimintaa ja varustaminen esimerkiksi aseilla tai räjähteillä, on rankaistavaa. Kiellettyjä toimia ovat lisäksi ryhmän toiminnan kannalta tärkeiden asioiden, kuten kulkuvälineiden tai toimitilojen, hankkiminen tai luovuttaminen, varojen kerääminen ryhmän rikollisen toiminnan rahoittamiseksi, sen taloudellisten asioiden hoitaminen tai taloudellisten tai oikeudellisten neuvojen antaminen ryhmälle tai muunlainen järjestäytyneen rikollisryhmän rikollisten tavoitteiden saavuttamisen olennainen aktiivinen edistäminen.

Rankaiseminen edellyttää kuitenkin, että henkilö osallistuu sellaiseen järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan edellä mainituin tavoin, jossa tavoitteena on tehdä yksi tai useampi rikos, josta säädetty enimmäisrangaistus on vähintään neljä vuotta vankeutta, rikkoa yksi tai useampi kemiallisen aseen kielto tai oikeudenkäytössä kuultavan uhkaaminen, ja tällainen rikos tai sen rangaistava yritys todella tehdään. Järjestäytyneellä rikollisryhmällä tarkoitetaan vähintään kolmen henkilön muodostamaa tietyn ajan koossa pysyvää rakenteeltaan jäsentynyttä yhteenliittymää, joka toimii yhteistuumin tehdäkseen sanottuja rikoksia.

Rangaistuksena järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistumisesta voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Luonnollisesti sanottu kielto antaa oikeudellista neuvontaa ryhmälle, ei koske rikoksen esitutkintaan tai tuomioistuinkäsittelyyn tai rangaistuksen täytäntöönpanoon liittyvää oikeudellisen avustajan tai asiamiehen tehtävien hoitamista. Tällöin avustajan tai asiamiehen käyttö kuuluu kyseiseen prosessiin osallisen oikeuksiin.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]