Minilex - Lakipuhelin

Törkeä virka-aseman väärinkäyttö

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä säädetään rikoslaissa. Törkeään virka-aseman väärinkäyttämiseen syyllistyminen edellyttää aina sitä, että teon voidaan katsoa olevan myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Jos tekoa ei pidetä kokonaisuutena arvostellen törkeänä, niin virkamiehen voidaan katsoa syyllistyneen enintään perusmuotoiseen virka-aseman väärinkäyttämiseen.

Rikoslain mukaan törkeään virka-aseman väärinkäyttämiseen syyllistyy, jos virka-aseman väärinkäyttämisessä tavoitellaan huomattavan suurta hyötyä tai pyritään aiheuttamaan erityisen tuntuvaa haittaa tai vahinkoa tai rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti tai häikäilemättömästi. Tekotavoista yhdenkin täyttyminen on riittävää, jos virka-aseman väärinkäyttäminen on myös kokonaisuutena arvostellen törkeää.

Virkamiehen tavoittelema huomattavan suuri hyöty voi olla esimerkiksi taloudellista hyötymistä, jolloin on kyse hyödyn tavanomaista suuremmasta taloudellisesta arvosta. Se milloin haitan tai vahingon määrä on katsottava erityisen tuntuvaksi, selviää tarkastelemalla teon vaikutuksia toisen osapuolen asemaan. Osoituksena rikoksen tekemisestä erityisen suunnitelmallisesti voi olla esimerkiksi rikosta edeltävät laaja-alaiset valmistelutoimet. Rikoksen tekeminen erityisen häikäilemättömästi osoittaa virkamiehen selvää piittaamattomuutta ja röyhkeyttä toista osapuolta kohtaan.

Virkamies, jonka katsotaan syyllistyneen törkeään virka-aseman väärinkäyttämiseen, on tuomittava vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi sekä viralta pantavaksi.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]