Minilex - Lakipuhelin

Matkapalvelurikos

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Elinkeinonharjoittajalla, joka voi tulla tuomituksi matkapalvelurikoksesta, tarkoitetaan  luonnollista henkilöä taikka yksityistä tai julkista oikeushenkilöä, joka matkapalveluyhdistelmistä annetun lain soveltamisalaan kuuluvia sopimuksia tehdessään toimii tarkoituksessa, joka liittyy hänen elinkeino- tai ammattitoimintaansa. Väliä ei ole sillä, toimiiko kyseinen henkilö matkanjärjestäjänä, matkanvälittäjänä tai esimerkiksi matkapalvelun tarjoajana. 

Esimerkiksi silloin, kun matkanjärjestäjä on sijoittautunut Suomeen, hänen tulee asettaa Kilpailu- ja kuluttajavirastolle vakuus, joka turvaa matkapaketista matkustajien suorittamien tai heidän puolestaan suoritettujen maksujen palauttamisen siltä osin kuin sopimuksen mukaisia palveluja ei suoriteta matkanjärjestäjän maksukyvyttömyyden vuoksi. Mikäli  sopimukseen sisältyy matkustajien kuljetus, vakuuden tulee kattaa myös matkustajien paluukuljetus. Maksukyvyttömyys ilmenee käytännössä siten, ettei matkanjärjestäjä kykene järjestämään matkaa, josta kuluttaja on jo maksanut.

Elinkeinon harjoittaja syyllistyy matkapalvelurikokseen, mikäli hän harjoittaa sellaista matkapalveluyhdistelmien tarjoamista,  johon matkapalveluyhdistelmien tarjoajista annetun lain mukaan vaaditaan vakuus, mutta ei aseta kyseistä vakuutta, ja heikentää näin matkustajan taloudellista turvaa.

Rangaistus matkapalvelurikoksesta on sakko tai enintään yhden vuoden vankeus. Huomioitava on, että henkilölle on mahdollista tuomita myös ankarampi rangaistus, mikäli muualla laissa niin säädetään.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]