Minilex - Lakipuhelin

Laki konkurssimenettelystä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Konkurssiin voidaan asettaa sellainen velallinen, joka ei kykene vastaamaan veloistaan, siten kuin konkurssilaissa säädetään. Konkurssimenettelystä säädetään siis konkurssilaissa. Konkurssilain mukaan konkurssi on velallisen kaikkia velkoja koskeva maksukyvyttömyysmenettely, jossa pyritään turvaamaan velkojien saatavat eli konkurssisaatavat.

 

Tuomioistuin päättää

Konkurssiin asettamisesta päättää tuomioistuin velallisen tai velkojan hakemuksesta. Konkurssi koskee velallisen kaikkia velkoja. Velallisen omaisuus siirtyy konkurssin alkaessa velkojien määräysvaltaan. Tuomioistuin määrää pesänhoitajan, joka hallinnoi konkurssipesää, eli käytännössä hoitaa omaisuutta ja myy sitä. Vaikka pesänhoitaja pääasiassa hallinnoi konkurssipesää, pysyy velkojilla kuitenkin ylin päätösvalta. Konkurssin tavoitteena on velallisen varallisuuden likvidointi ja siitä saatujen rahojen jakaminen velkojille.

 

Konkurssilaki ensisijaisena lähteenä

Konkurssilaissa säädetään konkurssimenettelyn lisäksi muun muassa konkurssiin asettamisen edellytyksistä, konkurssin oikeusvaikutuksista, velallisen asemasta, konkurssipesään kuuluvasta omaisuudesta, pesänhoitajasta, julkisselvityksestä, konkurssisaatavista ja konkurssipesän hallinnosta. Konkurssilaki on kaiken kattava ja ensisijainen oikeuslähde konkursseista päätettäessä Suomessa. 

Konkurssilaki tuli voimaan vuonna 2004. Nykyinen konkurssilaki pohjautuu pitkäaikaiseen ja laajaan oikeuskäytäntöön, 1990-luvulla toteutettuihin uudistuksiin sekä konkurssiasiain neuvottelukunnan hyvää pesänhoitotapaa koskeviin suosituksiin. Vuoden 2004 konkurssilain uudistusten yhteydessä julkisselvitys tuli uudeksi konkurssipesien selvittelytavaksi. Konkurssilaki, joka perustuu hallituksen esitykseen, oli suuren työn tulosta. Vaikka konkurssilaki ei sanasta sanaan sisällä kaikkea hallituksen esityksessä lausuttua, on kuitenkin konkurssilaki yhdessä hallituksen esityksen kanssa hyvinkin laaja laki.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]