Minilex - Lakipuhelin

Kirjallinen menettely rikosasiassa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Tiettyjen kriteerien täytyttyä tuomioistuimessa voidaan ratkaista tapauksia pääkäsittelyä järjestämättä pelkästään kirjallisen aineiston perusteella. Kirjallinen menettely edellyttää, ettei mistään syytteessä mainitusta rikoksesta ole säädetty ankarampaa rangaistusta kuin sakko tai korkeintaan kaksi vuotta vankeutta. Rikoksesta epäillyn tulee tunnustaa syytteessä kuvattu teko ja luopua oikeudestaan suulliseen käsittelyyn. Edellytyksenä on myös, että syytetty on tekoa tehdessään ollut täysi-ikäinen. Rikoksen uhrin tulee antaa suostumuksensa kirjalliseen käsittelyyn. Pääkäsittelyn järjestämisen tulee olla kokonaisuutena arvioiden tarpeetonta eikä kirjallisessa menettelyssä voida tuomita ankarampaa rangaistusta kuin yhdeksän kuukautta vankeutta.

Kirjallisessa menettelyssä kaikki oikeudenkäyntiaineisto on kirjallista. Tuomio perustetaan syytetyn tunnustukselle ja kirjallisesti esitellyille vaatimuksille, vastauksille ja lausunnoille sekä muulle kirjalliselle käsittelyssä syntyneelle aineistolle. Tuomioistuimen on ilmoitettava asianosaisille ratkaisun antamispäivä hyvissä ajoin ennen ratkaisun antamista. Kun ratkaisu on annettu, tulee siitä lähettää jäljennös asianosaiselle. Kirjallisen menettelyn tarkoituksena on nopeuttaa ja tehostaa rikosasioiden oikeudenkäyntiä. Kirjallisella menettelyllä ei pyritä sivuuttamaan rikosoikeudenkäynnin perusperiaatteita, vaan keventämään niiden soveltamista asioiden laadusta riippuen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]