Minilex - Lakipuhelin

Käsirahan palautus asuntokaupassa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Käsirahan palautusta koskevista tilanteista asuntokaupassa on säännelty pakottavan lainsäädännön turvin kuluttajaostajan hyväksi. Käsiraha tulee osaksi kauppahintaa kokonaisuudessaan, mikäli kauppa tehdään osapuolten välillä. Mikäli kauppa jää syntymättä ostajasta johtuvasta syystä, on myyjällä lähtökohtaisesti oikeus käsirahan pitämiseen itsellään.

Myyjä on ostajan tavoin sidottu osapuolten väliseen sopimukseen ja hänen tulee palauttaa käsiraha, mikäli kauppa jää syntymättä jostain muusta kuin ostajasta johtuvasta syystä. Tämän lisäksi ostajalla on oikeus korvaukseen myyjältä, mikäli myyjä kieltäytyy tekemästä kauppoja.

Käsiraha on ostajan antama sovittu rahasumma myyjälle tekemänsä ostotarjouksen vakuudeksi. Tarjouksen tekijä eli ostaja voi menettää enintään neljä prosenttia tarjouksen mukaisesta kauppahinnasta, mikäli kauppa jää tekemättä.

Käsirahan palautus tulee suorittaa myös silloin, jos myyjä haluaa vastaanottaa toisen tarjouksen tai käsirahan. Näin ollen laki kieltää päällekkäisten käsirahojen ottamisen tarjouksien tekijöiltä. Asuntokauppaa koskevan käsirahan palautusta koskevissa kysymyksissä kannattaa vielä erikseen ottaa yhteyttä Minilexin lakimiehiin asian arvioimiseksi tapauskohtaisesti. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa