» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Lapsen isällä ja äidillä oli yhteishuoltajuus, ja lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta tehdyn sopimuksen mukaan lapsi asuisi äidillään 1.11.1992-1.11.1993. Isä katsoi, että tapaamiset eivät toteutuneet sopimuksen mukaan ja haki 28.4.1993 oikeuden määräystä sille, että lapsi asuisi hänen luonaan.
Sosiaalilautakunnan lausunnon mukaan lapsen kannalta olisi parasta asua isän luona. Raastuvanoikeus määräsi kuitenkin lapsen asumaan äidin luokse. Perusteluina oli lapsen ikä ja se, että niin nuoren lapsen etu edellytti äidin luona asumista.
Hovioikeus ei muuttanut raastuvanoikeuden tuomiota. Korkein oikeus katsoi, että raastuvanoikeuden perustelut olivat puutteelliset. Sosiaalilautakunta katsoi isän luona asumisen lapsen parhaaksi, minkä vuoksi raastuvanoikeuden olisi pitänyt perustella laajemmin kuin vain lapsen iällä sitä, että lapsi määrättiin asumaan äitinsä luona. Sosiaalilautakunnan lausunnosta selviää, että isällä oli taloudellisesti vakaammat olot ja että lapsen äiti asui vanhempiensa luona vailla selkeitä tulevaisuudensuunntelmia. Lausunnossa ei kuitenkaan oteta kantaa siihen, kumpi vanhemmista pystyisi paremmin huolehtimaan lapsesta lain tavoitteiden mukaisesti. Koska äitiä ei voitu pitää epäsopivana huoltajan tehtävään ja kolmevuotias lapsi oli asunut pääasiassa äidin luona, katsoi korkein oikeus olevan lapsen edun mukaista, että lapsi asuisi jatkossakin äidin luona.
Ratkaisun tekoajankohta näkyy ratkaisussa. Oletusta äidin hoivan paremmuudesta isään verrattuna on kritisoitu jo useana vuosikymmenenä. Kuten korkein oikeus toteaa, pelkästään lapsen ikä ei voi ratkaista sitä, kumman vanhemman luona lapsen etu toteutuu paremmin. Huolellinen perustelu alemmissa tuomioistuimissa on erityisen tärkeää sen vuoksi, että oikeudenkäyntien pitkittyessä myös olosuhteiden vakauttaminen saa merkitystä. Niin oli myös tässäkin tapauksessa.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa