» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kysymys edellytyksistä palauttaa lapset Ruotsiin, kun Ruotsissa yhdessä asuneista puolisoista toinen oli muuttanut yhteisten lasten kanssa Suomeen.
A vaati hovioikeudessa, että hänen kaksi alaikäistä lastaan palautettaisiin Ruotsiin, missä heillä oli asuinpaikka. A:n entinen vaimo B oli luvattomasti vienyt lapset Suomeen ja jättänyt heidät tämän jälkeen palauttamatta Ruotsiin.
Hovioikeus sovelsi asiassa lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 34 §:n 1 momentin 1 kohtaa sekä Haagin sopimuksen 12 artiklaa, joissa säädetään edellytyksistä palauttaa lapsi tilanteissa, joissa vuoden määräaika luvattomasta poisviennistä tai palauttamatta jättämisestä on kulunut loppuun ennen palauttamista koskevan hakemuksen tekemistä. Hovioikeus katsoi asiassa selvitetyksi, että lapset olivat sopeutuneet uuteen ympäristöönsä Suomessa, minkä vuoksi mainitun Haagin sopimuksen artiklan mukaan oli olemassa edellytykset hylätä A:n hakemus.
A valitti korkeimpaan oikeuteen, jossa tuli punnittavaksi ensimmäiseksi B:n väite siitä, että A oli suostunut lasten muuttoon Suomeen tai hyväksynyt sen. B ei ollut väittänyt A:n suostuneen lasten muuttoon nimenomaisesti, vaan oli vedonnut siihen, että A:n käytöksestä oli pääteltävissä hyväksyntä lasten Suomeen muutolle. Korkein oikeus katsoi kuitenkin, ettei B:n ilmoittamien seikkojen perusteella voitu päätellä, että A olisi suostunut lasten muuttamiseen Suomeen tai hyväksynyt sen muutoin.
Tämän jälkeen korkeimman oikeuden ratkaistavana oli kysymys lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 34 §:n 1 momentin 1 kohdassa säädetyistä perusteista hylätä lapsen palauttamista koskeva hakemus sen jälkeen, kun vuoden määräaika hakemuksen jättämiselle oli kulunut. Sitä, milloin palauttaminen olisi vastoin lapsen etua, tuli korkeimman oikeuden mukaan arvioida Haagin sopimuksen määräysten perusteella. Se kiinnitti huomiota siihen, että A oli tehnyt hakemuksen ajankohtana, jolloin lapset olivat asuneet Suomessa jo lähes kolme vuotta. A:lla ei siten ollut ollut estettä tehdä hakemusta huomattavasti aikaisemmin ja viimeistään vuoden kuluessa lasten poisviemisestä. Kysymys ei siten ollut edellä mainitun lain 34 §:n 1 momentin 10 kohdassa tarkoitetusta tilanteesta, jossa hakemuksen myöhästyminen on hyväksyttävää.
Korkein oikeus katsoi selvityksen perusteella, että lasten elinolosuhteet Ruotsissa olisivat palauttamisen jälkeen vastanneet Suomessa vallinneita olosuhteita, mutta ottaen huomioon tutun ympäristön säilyttämisen tärkeys erityisesti toiselle lapselle, palauttamisella olisi saattanut kuluneen pitkän ajan jälkeen olla haitallisia vaikutuksia hänen kehitykselleen. Hovioikeuden päätöstä ei siten muutettu, koska se olisi ollut korkeimman oikeuden mukaan vastoin lapsen etua.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa