Minilex - Lakipuhelin

Vanhemman antama suostumus lapsen poisviemisestä - KKO:2012:85

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Haagin sopimus
    Lapsen palauttaminen

Tapauksessa kolmen lapsen äiti oli muuttanut 12.6.2011 lastensa A:n, B:n ja C:n kanssa Isosta-Britanniasta Suomeen. Lasten isä vaati lasten palauttamista Isoon-Britanniaan 8.6.2012. Tapauksessa kyse oli sen ratkaisemisesta, onko lasten isä antanut suostumuksensa lasten muuttamiselle Suomeen tai myöhemmin hyväksynyt muuton. Hovioikeus oli katsonut, ettei lasten isä ole Ison-Britannian oikeusjärjestyksen mukaan A:n laillinen huoltaja, joten hovioikeus hylkäsi hakemuksen A:n osalta. Kaksi muuta lasta hovioikeus kuitenkin määräsi palautettavaksi Isoon-Britanniaan.

Lasten asuinpaikka tapauksessa oli Iso-Britannia, jossa lapset olivat asuneet koko ikänsä ennen 12.6.2011, jolloin lasten äiti oli tuonut lapset Suomeen. Lasten äidin mielestä isä oli antanut suostumuksen lasten poisviemiselle tai ainakin hyväksynyt menettelyn sekä nimenomaisesti että hiljaisesti.

Keskeinen kysymys poisviemisen luvattomuudessa on se, onko lapsen huoltaja antanut poisviemiseen suostumuksensa tai hyväksyntänsä. Tapauksessa lasten vanhempien välillä ei ollut kirjallista sopimusta lasten muutosta Suomeen. Lasten äiti kertoi, että isä oli suhtautunut myötämielisesti asiaan, kun he olivat siitä keskustelleet. Isä oli äidin ja puhelinkeskustelua todistaneen henkilön mukaan myös puhelinkeskustelussa lausunut, että ”Vie sitten lapset Suomeen”. Isä kiisti puhelinkeskustelun koskeneen lasten muuttoa. Korkein oikeus arvioi ratkaisussaan, mikä merkitys tuolla lausumalla on muut olosuhteet huomioon ottaen arvioitaessa sitä, onko isä antanut suostumuksensa lasten muuttamiseen Suomeen.

Ratkaisussa KKO:2012:85 korkein oikeus pohtii onko lasten isä etukäteen puhelinkeskustelussa antanut suostumuksensa lasten poisvientiin ja myös sitä, onko lasten isä käytöksellään tai passiivisella toiminnallaan jälkikäteen hyväksynyt lasten muuton.  Lapsikaappaukset liittyvät usein vanhempien välisiin ristiriitoihin ja heidän välinsä saattavat olla hyvinkin tulehtuneet. Korkein oikeus katsoi, että puhelinkeskustelussa lasten isän lausuma oli sanottu äkkipikaistuksissa ja ärsyyntyneenä. Näin ollen korkein oikeus ei pitänyt lasten isän lausumaa sellaisena selvänä ja yksiselitteisenä suostumuksena, että oltaisiin voitu katsoa isän etukäteen suostuneen lasten poisvientiin.

Myös jälkikäteiseltä hyväksymiseltä edellytetään sitä, että se on selvä ja että hyväksyjä ymmärtää sen merkityksen. Lapsen palauttamista tulee vaatia vuoden määräajan sisällä lapsen poisviemisestä. Hakijan passiivisuus vaikuttaa hyväksynnän antamista arvioidessa huomattavasti enemmän silloin, kun määräaika on ylittynyt. Käytännössä lapsen poisviemisen jälkeiselle passiivisuudelle on annettava vain vähän merkitystä, mikäli palauttamishakemus on tehty vuoden määräajan sisällä. Korkein oikeus katsoi, että yhteyden pitämistä lapsiin poisviennin jälkeen ei voida pitää jälkikäteisenä hyväksyntänä. Myös isän toiminnan johdonmukaisuudelle on annettu merkitystä hyväksynnän arvioinnissa. Koska isä oli lähes heti lasten poisviennin jälkeen ilmoittanut äidille, ettei hyväksy lasten muuttoa, korkein oikeus katsoi, että isän toimintaa ei voida pitää epäjohdonmukaisena, vaikka palauttamishakemus saapui hovioikeuteen vasta lähes vuosi lasten poisviennin jälkeen.

Korkein oikeus katsoi ratkaisussaan, että isä ei ollut antanut suostumustaan tai hyväksyntäänsä lasten poisviemiselle, joten lasten vieminen Suomeen on ollut luvatonta. Tapauksessa ei myöskään ilmennyt lapsikaappaussopimuksessa olevia kieltäytymisperusteita, joten korkein oikeus ei muuttanut hovioikeuden antamaa päätöstä, vaan määräsi B.n ja C:n palautettavaksi Isoon-Britanniaan. A:n osalta hakemus hylättiin myös korkeimmassa oikeudessa sillä perusteella, että isällä ei ole A:han huoltajan oikeuksia, joten hän ei voi hakea A.n palauttamista.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät tapaukset


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]