» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
A oli 1986 maksamismääräyksellä tuomittu maksamaan perintätoimistolle 21 prosentin korkoa noin 5 500 markan saatavalle. Velka oli ilmeisesti syntynyt A:n harjoittamassa elinkeinotoiminnassa, mutta tästä ei ollut varmuutta. Korkoa oli lain nojalla alennettu vuonna 2002, maksamatonta viivästyskorkoa oli vuonna 2005 noin 3 700 euroa. A vaati perintätoimistolle maksettavan viivästyskoron sovittelua korkolain nojalla. Korkolain mukaan korkoa voidaan sovitella, jos velallinen on luonnollinen henkilö eikä velka liity elinkeinotoimintaan. Tosin korkolain voimaantulosäännöksen mukaan ennen lain voimaantuloa 2002 syntyneisiin velkoihin perustuvia viivästyskorkoja voidaan sovitella perusteesta riippumatta. Alemmat oikeusasteet hyväksyivät A:n vaatimuksen sovittelusta, mutta korkein oikeus hylkäsi sovitteluvaatimuksen.
Korkein oikeus toteaa, että velan syntyperuste on jäänyt näyttämättä, mutta sillä ei ole merkitystä tässä asiassa. Korkolain voimaantulosäännöksen mukaan ennen lain voimaantuloa syntyneeseen velkaan liittyviä viivästyskorkoja voidaan sovitella velan perusteesta riippumatta. Korkein oikeus arvioi korkolain sovittelusäännöksen tarkoitusta ratkaisussaan. Sen mukaan viivästyskoron sovittelu on tarkoitettu tilanteisiin, joissa velallinen ei enää kohtuudella kykene selviytymään vastuistaan. A:n velan määrästä todetaan, ettei se ole erityisen suuri. A on kertonut olevansa töissä ja siten saavansa tuloja. Viivästyskoron suuruutta ei siten voida pitää kohtuuttoman suurena A taloudelliseen asemaan verrattuna. Sovittelu edellyttää painavia perusteita, joita ei kuitenkaan tässä tapauksessa ole läsnä. Sovittelua vastaan painaa myös se seikka, että A on pyrkinyt välttämään ulosottoa siirtämällä omaisuuttaan velkojien ulottumattomiin. Korkein oikeus katsoo siis, ettei viivästyskorkoa ole syytä sovitella.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa