Minilex - Lakipuhelin

Velkojansuosinta - KKO:2009:70


» Lakipuhelin neuvoo kokemuksella - Soita 0600 12 450 »

  • rangaistava teko
    laillisuusperiaate
    Velallisen rikos
    velkojansuosinta

Tapauksessa osakeyhtiön toimitusjohtaja oli maksanut yhtiön velkoja valitsemilleen velkojille sen jälkeen, kun yhtiössä oli tehty päätös liiketoiminnan lopettamisesta ja loppuunmyynnistä. Osaan maksuista oli käytetty loppuunmyynnistä saatuja rahavaroja, osaan yhtiön käyttöomaisuutta. Kysymys velkojansuosinnan tunnusmerkistön täyttymisestä. 

Alemmat oikeudet olivat katsoneet syytetyn yhtiön toimitusjohtajana syyllistyneen 30.6.2003 - 30.11.2003 velkojansuosintaan ja tuominneet hänet tuosta teosta rikoslain 39 luvun 6 §:n 3 ja 4 kohtien nojalla sakkorangaistukseen. Rikoslain 39 luvun 6 §:n mukaan velkojansuosinnasta tuomitaan velallinen, joka tietää itsensä kyvyttömäksi täyttämään velvoitteensa, suosiakseen tiettyä velkojaa muiden velkojien kustannuksella 1) maksaa ennenaikaisesti velan olosuhteissa, joissa maksu ei ole tavanomainen, 2) antaa velkojan saatavasta vakuuden, josta ei ollut sovittu tai jota velallinen ei ollut luvannut velkasuhteen syntyessä, 3) käyttää velvoitteen täyttämiseen epätavallista maksuvälinettä olosuhteissa, jotka huomioon ottaen maksua ei voida pitää tavanomaisena, taikka 4) ryhtyy muuhun sellaiseen velkojan asemaa parantavaan järjestelyyn. 

 Korkein oikeus katsoi alempien oikeuksien tuomioissa mainituilla perusteilla yhtiön olleen kyvytön täyttämään velvoitteensa ja vastaajan olleen tietoinen tästä seikasta. Näin ollen rangaistusvastuun edellytyksistä täyttyivät sekä yhtiön kyvyttömyys velvoitteidensa täyttämiseen että siihen liittyvä vastaajan tahallisuus. 

Vastaaja oli luovuttanut yhtiön käyttöomaisuutta Imatran Rautakauppa Oy:lle, Teknos Oy:lle, Karitma Oy:lle ja Puukeskus Oy:lle niillä yhtiöltä olleiden saatavien suoritukseksi. Vastaaja, joka oli tunnustanut menetelleensä syytteessä kuvatulla tavalla, on tältä osin kiistänyt syytteen väittäen, että tavaralla maksaminen on liiketoiminnan lopettamisvaiheessa tavanomaista. Korkein oikeus totesi, että tavanomainen maksuväline velkasuhteissa on raha, jollei sopimuksesta tai muusta erityisestä perusteesta muuta johdu. Tässä tapauksessa yhtiön velkoja oli maksettu myymällä tietyille yhtiön velkojille yhtiön käyttöomaisuutta ja kuittaamalla kauppahinnalla yhtiön ostovelkoja sen jälkeen, kun yhtiössä oli tehty nimenomainen päätös liiketoiminnan lopettamisesta. Suoritukset oli siten tehty epätavallisin maksuvälinein olosuhteissa, jotka huomioon ottaen maksuja ei voida pitää tavanomaisina. Sillä, onko yhtiöllä ja vastaajalla ollut tarkoitus maksaa yhtiön kaikki velat ja onko tämän tavoitteen uskottu myös täyttyvän, ei ole merkitystä arvioitaessa puheena olevia rangaistusvastuun edellytyksiä. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoi, kuten alemmat oikeudet, että vastaajan menettely on edellä mainittujen maksujen osalta rikoslain 39 luvun 6 §:n 3 momentissa tarkoitetuin tavoin täyttänyt velkojansuosintarikoksen tunnusmerkistön. 

 Vastaaja oli maksanut yhtiön harjoittaman rautakauppaliiketoiminnan loppuunmyynnistä saaduilla rahavaroilla Toolcenterille sen yhtiöltä olleen myyntisaatavan kokonaisuudessaan ja Starkille sen yhtiölle myöntämän tavaraluoton määrän kokonaisuudessaan sekä itselleen ajalta 1.9.1999 - 30.11.2003 kertynyttä lomapalkkaa ja lomakorvausta. Vastaaja, joka oli tunnustanut menetelleensä kerrotulla tavalla, on kiistäessään syytteen tältä osin vedonnut muun ohella siihen, että kyseisillä veloilla oli pätevä peruste ja ne olivat maksettaessa olleet erääntyneitä. Kysymys oli siitä, voiko erääntyneen velan maksaminen rahalla olla rangaistavaa velkojansuosintaa rikoslain 39 luvun 6 §:n 4 kohdan nojalla. Rikoslain 39 luvun 6 §:n 4 kohdan mukaan rangaistavaa velkojansuosintaa on ryhtyminen "muuhun sellaiseen velkojan asemaa parantavaan järjestelyyn". Ilmaisu "muu sellainen järjestely" viittaa pykälän edellisiin kohtiin. Tunnusmerkistön täyttymiseen ei siten riitä esimerkiksi pelkästään se, että velallinen maksukyvyttömyytensä tietäen maksaa velkojaan valikoiden, vaan edellytyksenä on lisäksi se, että velallisen toimenpide on rinnastettavissa pykälän kohdissa 1 - 3 yksilöidysti kuvattuihin toimiin. Näiden toimien yhteisenä piirteenä on paitsi se, että järjestelyyn ryhdytään muiden velkojien kustannuksella, myös suorituksen tai järjestelyn tavanomaisesta tai alunperin sovitusta poikkeava luonne. Rikoslain 39 luvun 6 §:n säätämiseen aikanaan johtaneissa esitöissä (HE 66/1988 vp s. 166 - 167) lausutun mukaan 4 kohdan on tarkoitus kattaa kaikki muut tietyn velkojan suosimiseksi suoritetut toimenpiteet, joihin velallisella ei ole ollut siviilioikeudellista velvoitetta. Esimerkkeinä esitöissä on mainittu tilanteet, joissa kauppa peruutetaan tai velka eräännytetään ennenaikaisesti velallisen suostumuksella. Lain sanamuoto ja sen esityöt puoltavat tulkintaa, jonka mukaan yksinomaan velan maksu rahana ja alkuperäisten maksuehtojen mukaisesti ei ole velkojansuosintana rangaistavaa silloinkaan, kun sanottu maksu voisi tulla takaisinsaannilla palautettavaksi konkurssipesään. Rangaistavana ei siten voida pitää esimerkiksi sitä, että erääntyneitä velkoja maksetaan rahamäärällä, jota pesän varoihin nähden on pidettävä huomattavana, jos maksua voidaan pitää olosuhteet huomioon ottaen tavanomaisena. 

Rikoslain 3 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan rikokseen syylliseksi saadaan katsoa vain sellaisen teon perusteella, joka tekohetkellä on laissa nimenomaan säädetty rangaistavaksi. Tästä niin sanotusta laillisuusperiaatteesta seuraa, ettei rangaistussäännöksen sanamuotoa saa tulkita laajentavasti syytetyn vahingoksi.

Asiassa on ollut riidatonta, että vastaaja oli suorittanut yhtiön erääntyneitä rahavelkoja. Maksut on tehty ennalta määrätyn eräpäivän jälkeen eikä velvoitteen täyttämisessä ole käytetty epätavallista maksuvälinettä, vaan rahaa. Syytteessä ei ole väitettykään, että tavaravaraston loppuunmyynnillä sellaisenaan olisi tavoiteltu tietyn velkojan suosimista, ja vastaajan ilmoitusta siitä, että pyrkimys oli saada yhtiön kaikki velat katetuiksi joko myymällä tai vuokraamalla yhtiön omistama halli, on pidetty uskottavana.

Korkein oikeus katsoi näin, että maksaessaan yhtiön velkoja Toolcenterille, Starkille ja itselleen vastaaja ei ole syyllistynyt velkojansuosintaan. Koska yhtiön velat ovat olleet todellisia, ei yhtiön varojen käyttäminen niiden maksamiseen ole voinut rikoslain 39 luvun 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla huonontaa yhtiön varallisuusasemaa. Tämän vuoksi vastaaja ei ole voinut syyllistyä syyttäjän alunperin esittämässä vaihtoehtoisessa rangaistusvaatimuksessa tarkoitettuun velallisen epärehellisyyteen.

 

Selaa lakitietoa

 

» Lakipalvelut jopa 40 % edullisemmin - nopeasti ja luotettavasti »