» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa A:n syyksi oli luettu osakeyhtiörikoksena ja törkeänä velallisen epärehellisyytenä menettely, jolla hänelle oli siirretty X Oy:stä ja Y Oy:stä varoja ilman hyväksyttävää syytä. A, joka oli huomattavan velkaantunut ja jolta oli peritty pitkään velkoja ulosottoteitse, oli käyttänyt hänelle yhtiöistä siirretyt varat käyttämättä niitä velkojensa maksamiseen. KKO:n tuli ratkaista, että onko A käyttäessään saamiaan varoja kohtuukäytön ylittäen muuhun tarkoitukseen kuin velkojensa maksamiseen syyllistynyt törkeään velallisen epärehellisyyteen.
Hovioikeus oli perustanut ratkaisunsa syytteen osittaisesta hylkäämisestä ilmeisesti niin sanotun jälkiteon rankaisemattomuutta koskeviin periaatteisiin. Rankaisemattomalla jälkiteolla tarkoitetaan aikaisemmin tehdyllä rikoksella saavutetun tilanteen sellaista tosiasiallista hyväksikäyttöä, jota ei voida katsoa eri vääryydeksi ja joka toisin sanoen sisältyy aikaisemman rikoksen tunnusmerkistöön. Jälkitekoa ei kuitenkaan ole yleensä pidetty rankaisemattomana, jos sen yhteydessä on tehty oikeudenloukkaus, joka ei ole tullut otetuksi huomioon ensimmäisen rikoksen oikeudellisessa arvioinnissa, ja jos jälkiteko on kohdistunut johonkin toiseen oikeushyvään kuin ensimmäinen rikos.
A:n menettelyä arvioitaessa oli lähtökohtana, että A oli saanut X Oy:stä ja Y Oy:stä varoja, jotka pääosin oli luovutettu hänelle vastoin osakeyhtiölain säännöksiä, ja että tuo luovutus oli luettu hänen syykseen rikoksena. Menettely oli täyttänyt osittain osakeyhtiörikoksen ja osittain velallisen epärehellisyysrikoksen tunnusmerkistön ja sillä oli loukattu X Oy:n ja Y Oy:n sekä niiden mahdollisten velkojien oikeuksia. Sen sijaan siltä osin kuin syyte koski sitä seikkaa, miten A oli varat saatuaan sittemmin niiden suhteen menetellyt, kysymys oli A:n tuomiossa käsitellystä menettelystä erillisestä toiminnasta, joka ei ollut tullut aiemmassa yhteydessä tyhjentävästi oikeudellisesti arvioiduksi. Varojen käytössä ei tällöin voitu katsoa olleen kysymys rankaisemattomasta jälkiteosta.
Rikoslain 39 luvun 1 §:n 1 kohdan mukaan velallinen, joka hävittää omaisuuttaan ja siten aiheuttaa maksukyvyttömäksi tulemisensa tai oleellisesti pahentaa maksukyvyttömyyttään, on tuomittava velallisen epärehellisyydestä. Asiassa oli esitetty selvitystä siitä, että A oli ollut jo 1990-luvun alkupuolelta alkaen huomattavan velkaantunut ja että hänellä oli ollut pitkän aikaa velkoja perittävänä ulosottoteitse. A oli itsekin vastauksessaan KKO:lle kertonut olleensa tekohetkellä ylivelkainen. Näissä olosuhteissa A:n oli tullut X Oy:stä ja Y Oy:stä hänelle siirrettyjä varoja käyttäessään ottaa huomioon myös velkojiensa edut.
A oli vedonnut siihen, että hänen yhtiöistä ottamansa varat olivat olleet osakaslainaa, joka hänen oli maksettava yhtiöille takaisin. Ottamalla lainaa velallinen lisää velvoitteitaan. Periaatteellista eroa ei tällöin ole sillä, otetaanko laina yhtiöstä tai esimerkiksi pankista. Sama vaikutus on sellaisellakin menettelyllä, jossa yhtiöstä otettu ja nimellisesti lainaksi kirjattu raha todellisuudessa on laitonta varojen jakoa ja siis edellytysten täyttyessä suoraan palautusvelvollisuuden alaista. Mikäli velallinen kuitenkin maksaa näillä varoilla muita velkojaan, hänen kokonaisvelkamääränsä ei kasva eikä menettelyllä ole yleensä vaikutusta hänen maksukyvyttömäksi tulemiseensa tai maksukyvyttömyyden olennaiseen pahenemiseen. Jos velallinen sen sijaan käyttää saamansa varat muuhun tarkoitukseen eli omien velkojiensa kannalta katsoen hävittää kyseisen omaisuuden, hänen varallisuusasemansa huononee ja hän voi tulla maksukyvyttömäksi tai hänen maksukyvyttömyytensä voi oleellisesti pahentua. A oli hävittänyt yhtiöstä nostamansa huomattavan suuret varat käyttämällä ne muuhun tarkoitukseen kuin omien velkojensa maksuun ja näin pahentanut oleellisesti maksukyvyttömyyttään. A:n katsottiin varat hävittäessään syyllistyneen törkeään velallisen epärehellisyyteen.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa