» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
A ja B oli tuomittu käräjäoikeudessa velallisen epärehellisyydestä. He olivat yhteistuumin myyneet pojalleen B:n omistamat asunto-osakkeet ja myöhemmin palauttaneet rahat pojalle. He olivat tienneet B:n talousvaikeuksista ja mahdollisesta konkurssista. Näin ollen he tahallaan heikensivät velallisen taloudellista asemaa siirtämällä omaisuutta velkojien ulottumattomiin. Hovioikeus ei muuttanut tuomiota.
Korkeimmassa oikeudessa käsiteltiin syyttäjän ja konkurssipesän hakemuksia joiden mukaan A tuli tuomita vähintään avunannosta rikokseen, jollei häntä voitu itsessään tuomita rikoksesta. Korkein oikeus katsoi, että rikoslaissa oli lähdetty siitä, että velallinen syyllistyi aina itse velallisen rikokseen. Joku toinen voisi kuitenkin olla velallisen puolesta syyllinen rikokseen, jossei velallinen pystyisi itse syyllistymään rikokseen vaan se tapahtuisi jonkun toisen kautta.
B oli kuitenkin itse myynyt omaisuuttaan. Näyttöä A:n myötävaikutuksesta rikoksen syntymiseen ei kiistetty. Näin ollen A ei voinut syyllistyä velallisen epärehellisyyteen vaan oli ainoastaan avunantajana velallisen rikoksessa. Tuomio on ymmärrettävä, sillä vaikka A myötävaikuttikin rikoksen syntyyn ei hän itse voinut olla epärehellisesti toiminut velallinen, koska kyse oli B:n omaisuudesta.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa