» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Korkeimman oikeuden tapauksessa KKO:2011:64 oli kysymys siitä, oliko toimitusjohtaja A syyllistynyt velallisen epärehellisyyteen. A oli yhtiön konkurssiin päättyneen tilikauden aikana nostanut A:n omistamasta osakeyhtiöstä yhteensä 8 368,20 euroa. Nostot olivat tapahtuneet useassa erässä. Asiaa käsiteltiin ensin Turun käräjäoikeudessa, jonka jälkeen asia eteni Turun hovioikeuden käsiteltäväksi. Lopulta asiaa käsiteltiin vielä Korkeimmassa oikeudessa.
Syyttäjä oli nostanut syytteen Harri A:ta vastaan Turun käräjäoikeudessa. Syyttäjä vaati Harri A:lle rangaistusta velallisen epärehellisyydestä. Harri A oli rakennusalalla toimivan osakeyhtiön hallituksen jäsen sekä toimitusjohtaja. Yhtiö oli ollut maksukyvytön vuoden 2005 alusta alkaen sekä ylivelkaantunut 1.11.2005 alkaneella tilikaudella. Harri A oli 1.11.2005-22.5.2006 välisenä aikana nostanut itselleen lahjanluontoisesti 8 368,20 euroa. Näitä nostoja ei ollut kirjattu esimerkiksi palkanmaksuna yhtiön kirjanpitoon. Harri A:n tekemät nostot olivat oleellisesti pahentaneet yhtiön maksukyvyttömyyttä, ja tämän vuoksi käräjäoikeus tuomitsikin Harri A:n velallisen epärehellisyydestä sakkorangaistukseen. Harri A oli myös tunnustanut nostaneensa kyseiset varat. Yhtiö oli asetettu konkurssiin 22.5.2006 ja yhtiön varat olivat tuohon aikaan 57 250,47 euroa ja velat puolestaan 558 040,19 euroa. Käräjäoikeuden mukaan varojen luovutukselle ei ollut rikoslain 39 luvun 1 §:n tarkoittamaa hyväksyttävää syytä, sillä varojen luovutuksessa ei ollut noudatettu kirjanpidollisia eikä palkanmaksua koskevia säännöksiä. Harri A valitti käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen ja vaati syytteen hylkäämistä. Hovioikeus järjesti asiassa pääkäsittelyn, mutta ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta. Näin ollen käräjäoikeuden tuomio jäi voimaan.
Harri A haki valituslupaa Korkeimpaan oikeuteen, ja valituslupa myönnettiin. Harri A vaati syytteen hylkäämistä. Virallinen syyttäjä ja osakeyhtiön konkurssipesä vastasivat valitukseen yhdessä, ja vaativat valituksen hylkäämistä. Korkeimman oikeuden oli ratkaistava, oliko Harri A:n tekemissä nostoissa kyse velallisen epärehellisyydestä eli, olivatko nostot tapahtuneet rikoslain 39 luvun 1 §:n 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla ilman hyväksyttävää syytä. Kyseisen lainkohdan mukaan vellalinen, joka ilman hyväksyttävää syytä lahjoittaa tai muuten luovuttaa omaisuuttaan ja siten aiheuttaa maksukyvyttömäksi tulemisensa tai olellisesti pahentaa maksukyvyttömyyttään, on tuomittava velallisen epärehellisyydestä. Harri A:n mukaan nostoissa oli kyse palkasta, ja nostot oli myös tarkoitus kirjata palkaksi yhtiön kirjanpitoon, mutta kirjaukset olivat viivästyneet. Harri A ei voinut vaikuttaa kirjanpitoon enää sen jälkeen, kun konkurssipesä oli teettänyt kirjanpidon valmiiksi. Syyttäjä myönsi, että Harri A oli tehnyt töitä yhtiön hyväksi, eikä syyttäjä myöskään pitänyt nostoja kohtuuttoman suurina. Syyttäjä kuitenkin piti toimintaa velallisen epärehellisyytenä, koska nostojen yhteydessä ei ollut noudatettu palkanmaksuun liittyvää kirjanpito- ja verolainsäädäntöä. Oikeuskäytännössä kyseisen lainsäädännön noudattamista on pidetty edellytyksenä noston katsomiselle palkaksi. Syyttäjä viittasikin Korkeimman oikeuden aikaisempiin ratkaisuihin KKO 2005:68 ja KKO 2005:119. Korkeimman oikeuden mukaan näissä tapauksissa ei ollut ollut kysymys samanlaisesta tapauksesta kuin Harri A:n tapauksessa, sillä kyseisissä tapauksissa toimitusjohtaja tai hallituksen jäsen oli nostanut usean vuoden aikan itselleen huomattavan rahamäärän omistamastaan osakeyhtiöstä, vaikka yhtiö oli ollut maksukyvytön. Varojen nostot olivat myös kirjattu osakaslainoiksi tai kassaan maksuiksi, ja myöhemmin oli väitetty, että kyse oli palkasta tai korvausta kuluista.
Korkeimman oikeuden mukaan arvioitaessa rikoslain 39 luvun 1 §:n 2 kohdan mukaista hyväksyttävää syytä ratkaiseva merkitys on sillä, onko varojen luovutukseen sen tapahtuessa objektiivisesti arvioiden ollut velallisen toimintaan liittyvä taloudellisesti ja oikeudellisesti pätevä peruste sekä onko luovutus vaarantanut velkojien oikeutta maksunsaantiin. Kun kysymys on osakeyhtiöstä, hyväksyttävyyteen vaikuttaa myös se, onko velallisen suorituksissa ollut kyse liiketaloudellisesti perustellusta toimesta vai laittomasta varojenjakamisesta. Tämä arviointi on tehtävä sen ajankohdan mukaan, jolloin päätös yhtiössä on tehty. Korkeimman oikeuden mukaan pelkät puutteelliset kirjanpitomerkinnät eivät osoita varojen luovutuksen tapahtuneen ilman hyväksyttävää syytä. Korkein oikeus katsoi, että Harri A:n tekemien nostojen tarkoitusta ei ollut syytä epäillä, vaikka palkanmaksun kirjanpidollisia ja verotuksellisia säännöksiä ei ollut noudatettu. Harri A nimittäin oli tehnyt töitä yhtiön hyväksi ja osakeyhtiön toimitusjohtajalla on oikeus kohtuulliseen palkkioon tekemästään työstä myös kriisiaikana. Harri A:lla on myös yhtiön omistajana ollut oikeus päättää itselleen maksettavasta palkkiosta. Korkein oikeus katsoi, ettei varojen luovuttaminen ollut tapahtunut ilman hyväksyttävää syytä, eli Harri A ei ollut syyllistynyt velallisen epärehellisyyteen. Korkeimman oikeuden mukaan varojen luovuttamiseen oli velallisyhtiön toimintaan liittyvä taloudellisesti ja oikeudellisesti perusteltu syy eikä palkkion maksaminen vaarantanut velkojien taloudellisia etuja. Näillä perustein Korkein oikeus kumosi hovioikeuden tuomion ja hylkäsi syytteen velallisen epärehellisyydestä. Harri A myös vapautettiin sakkorangaistuksesta sekä velvollisuudesta maksaa vahingonkorvausta konkurssipesälle. Korkeimman oikeuden ratkaisusta voidaan päätellä, että pelkkä kirjanpidon puutteellisuus ei osoita velallisen epärehellisyyteen syyllistymistä. Keskeinen tekijä arvioinnissa on palkkion kohtuullisuus.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa