» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO:2002:16 oli kyse avioliitossa syntyneen lapsen isyyden kumoamisesta isän kuoleman jälkeen. Tapauksessa lapsi oli syntynyt avioliiton aikana ennen isyyslain voimaantuloa. Mies kuoli vuonna 1999, eikä hän sitä ennen ollut asunut yhdessä lapsen kanssa. Mieheen ei myöskään ollut hänen elinaikanaan kohdistettu vaatimusta, joka olisi perustunut siihen, että kyseessä on aviolapsi. Miehen kuoleman jälkeen hänen perillinen ryhtyi ajamaan isyyden kumoamiskannetta. Tapauksessa keskeistä oli se, oliko miehellä ollut eläessään isyyslain 35 §:n 3 momentissa tarkoitettu erittäin painava syy olla nostamatta kannetta isyyden kumoamiseksi myös isyyslain voimaantulon jälkeen. Käräjäoikeus päätyi asiassa siihen tulokseen, että isyys voitiin kumota. Kouvolan hovioikeus puolestaan kumosi käräjäoikeuden tuomion ja hylkäsi kumoamiskanteen. Korkein oikeus taas kumosi hovioikeuden tuomion ja jätti käräjäoikeuden tuomion voimaan.
Käräjäoikeus oli päätynyt asiassa siihen tulokseen, että A ei ole D:n isä. Käräjäoikeuden mukaan A ei ollut menettänyt kanneoikeuttaan ennen isyyslain voimaantuloa, koska äiti C ja lapsi D eivät olleet väittäneetkään, että A:han olisi kohdistettu aviollisesta syntyperästä annetun lain mukainen vaatimus. Käräjäoikeus sen sijaan katsoi, että A oli menettänyt kanneoikeutensa viiden vuoden kuluttua isyyslain voimaantulosta. A ei kuitenkaan ollut eläessään asunut pysyvästi D:n kanssa, joten käräjäoikeus katsoi, ettei B ollut A:n oikeudenomistajana menettänyt kanneoikeuttaan siitä huolimatta, että A oli menettänyt kanneoikeutensa. Tämä johtui siitä, että B oli noudattanut isyyslaissa tarkoitettua määräaikaa. Näillä perusteilla käräjäoikeus päätti hyväksyä B:n nostaman kumoamiskanteen ja DNA-testin perusteella totesi, ettei A ole D:n isä.
Kouvolan hovioikeus katsoi asiaa käräjäoikeuden näkemyksestä poikkeavalla tavalla. Hovioikeus nimittäin katsoi, että avioeroa koskevassa oikeudenkäynnissä oli vuonna 1965 A:han kohdistettu aviollisesta syntyperästä annetun lain mukainen vaatimus. Hovioikeus myös katsoi, että A oli menettänyt kanneoikeutensa ennen kuolemaansa ja isyyslain voimaantuloa, koska ei ollut nostanut kannetta määräajassa. Hovioikeus ei pitänyt mahdollisena sitä, että miehen menetettyä kanneoikeutensa tämän oikeudenomistajilla voisi olla miehen kanneoikeudesta riippumaton kanneoikeus. Hovioikeus päätyi siis asiassa käräjäoikeuteen nähden päinvastaiseen ratkaisuun.
Korkeimmassa oikeudessa keskeistä oli ratkaista se, oliko A:han kohdistettu syntyperälain mukainen aviolapsen asemaan perustuva vaatimus. Korkein oikeus katsoi, ettei avioeroa koskevassa oikeudenkäynnissä esitettyä vaatimusta huollon uskomisesta C:lle tullut pitää syntyperälaissa tarkoitettuna vaatimuksena, koska huollon uskominen C:lle ei perustanut A:lle minkäänlaisia velvollisuuksia. Avioeroa koskevien oikeudenkäyntien aikaan voimassa olleiden säännösten mukaan kihlakunnanoikeuden oli avioeroon tuomitessaan määrättävä lasten huollosta. Tästä johtuen A:n ei katsottu menettäneen oikeuttaan nostaa kannetta syntyperälain voimassa ollessa.
Isyyslaki tuli voimaan lokakuussa vuonna 1976 ja tämän lain mukaan isä menettää kanneoikeutensa, jos hän ei nosta kumoamiskannetta viiden vuoden kuluessa lapsen syntymästä paitsi, jos hänellä on ollut laillinen este tai muu erittäin painava syy olla nostamatta kannetta määräajassa. A ei ollut nostanut kannetta viiden vuoden kuluessa lapsen syntymästä, joten tapauksessa oli arvioitava sitä, onko A:lla ollut isyyslaissa tarkoitettu erittäin painava syy olla nostamatta kannetta. Korkein oikeus katsoi, että tapauksessa on käsillä erittäin painva syy, koska A:han ei ollut kohdistettu syntyperälain mukaista vaatimusta, eikä hän ollut eläessään asunut D:n kanssa. A ei siis kuollessaan menettänyt oikeuttaan nostaa kumoamiskannetta. Näillä perusteilla korkein oikeus hylkäsi hovioikeuden tuomion ja jätti voimaan käräjäoikeuden antaman tuomion. Korkeimman oikeuden ratkaisusta voidaan tulla siihen johtopäätökseen, että vaikka asiassa ei ollut erikseen vedottu erittäin painavaan syyhyn, on asiassa voitu katsoa, että erittäin painava syy on ollut kyseessä.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa