Minilex - Lakipuhelin

Palkan maksu ja vuosilomat asevelvollisuuden aikana


>> Lakipuhelin neuvoo vuosien kokemuksella - Soita 0600 12 450 >>

Työntekijällä on oikeus saada vapaata työstä asevelvollisuuden tai siviilipalveluksen suorittamiseksi. Työntekijän tulee esittää työnantajalle selvitys palvelukseen määräämisestä viimeistään kaksi kuukautta ennen palveluksen alkamista. Mikäli tämä ei ole mahdollista, on selvitys esitettävä välittömästi kun tieto palveluksen alkamisesta on saatu. Asevelvollisuuden aikana työsuhde jatkuu, mikäli työsuhdetta ei ole irtisanottu ennen asevelvollisuuden alkamista. Samoin myös siviilipalveluksen aikana työsuhde jatkuu. Näiden palvelusten lisäksi myöskään kertausharjoitukset tai ylimääräiset harjoitukset eivät katkaise työsuhdetta. Myös kriisinhallintatehtäviin osallistuvaan työntekijään sovelletaan vastaavia säännöksiä.

Vaikka asevelvollisuuden ja siviilipalveluksen aikana työsuhde jatkuukin, ei työnantajalla ole velvollisuutta maksaa palkkaa tai vuosilomaetuja. Lomakorvaus maksetaan kuitenkin palvelukseen astuvalle silloin, kun hän lähtee palvelukseen, vaikkei hänen työsuhteensa päättyisikään. Kertausharjoitusten osalta puolestaan saattaa joissain työehtosopimuksissa olla palkanmaksuun liittyviä määräyksiä.

Asepalveluksesta, siviilipalveluksesta taikka kertausharjoituksesta ja ylimääräisestä harjoituksesta palaavalla työntekijällä on oikeus palata entiseen työhönsä tai siihen rinnastettavaan työhön. Asepalveluksesta ja siviilipalveluksesta palaavan työntekijän on ilmoitettava työnantajalle, minä päivänä hän palaa työhön palveluksen loppumisesta alkaneen 14 päivän ajanjakson aikana. Mikäli työntekijä ei ilmoita työhön palaamisestaan viimeistään kuukauden kuluttua siitä, kun palvelus päättyi tai keskeytyi, työnantaja saa katsoa työsopimuksen purkautuneeksi palveluksen päättymisestä tai keskeytymisestä lukien. Mikäli ilmoittamatta jättäminen kuitenkin johtuu hyväksyttävästä esteestä, työsopimuksen purkautuminen peruuntuu.

Asepalveluksen, siviilipalveluksen tai kertausharjoituksen taikka ylimääräisen harjoituksen vuoksi työnantaja ei saa irtisanoa työsuhdetta. Työnantaja ei saa myöskään näiden palvelusten aikana irtisanoa työsuhdetta, ellei työnantajan toiminta lopu kokonaan. Mikäli työnantaja kuolee tai joutuu konkurssiin, tilanne rinnastetaan toiminnan lopettamiseen.

Soittamalla lakipuhelimeen saatat säästää helposti jopa tuhansia euroja.

 

Selaa lakitietoa