Minilex - Lakipuhelin

Työntekijän vuosiloma ja työssäoloehto

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Työssäoloehto tarkoittaa ajan pituutta, jonka työntekijän tulee työskennellä työttömyyttä edeltäneen 28 kuukauden aikana ollakseen oikeutettu työttömyyskassan ansiosidonnaiseen päivärahaan tai Kansaneläkelaitoksen maksamaan peruspäivärahaan. Henkilö täyttää palkansaajan työssäoloehdon, jos hän on työskennellyt noin 6 kuukautta työttömyyttä edeltäneen 28 kuukauden aikana. Laskettaessa sitä aikaa, jonka työntekijän tulee työskennellä täyttääk­seen työssäoloehdon, huomioon otetaan kaikki sellainen poissaoloaika työstä, jolta työnantaja on vel­vollinen maksamaan työntekijälle palkan. Koska työnantaja on velvollinen maksamaan korvausta työntekijälle vuosiloman ajalta, myös työntekijän pitämä vuosiloma lasketaan kokonaisuudessaan työssäoloehtoon mukaan.Työssäoloehdon täyttyminen edellyttää myös, että viikottainen työaika on ollut vähintään 18 tuntia ja palkka on ollut vähintään työehtosopimuksen mukainen.

Ongelmia voi tuottaa esimerkiksi se, että työsuhde on päättynyt ennen kuin työntekijä on ehtinyt pitää vuosiloman, johon hän olisi oikeutettu. Vuosilomalain perusteella työssäoloaikaan rinnastettava aika koskee vain aikaa, jolta työnantaja on velvollinen maksamaan palkkaa. Vaikka pitämätön vuosiloma korvattaisiinkin työnantajan toimesta, se ei kerrytä työssäoloehtoa, koska kyseessä ei ole palkka vaan työsuhteen päättämisen jälkeen suoritettava korvaus.

Jos mieltäsi askarruttaa työssäoloehtoa koskeva tai muu työsuhteeseesi liittyvät ongelma, ota yhteyttä lakimiehiimme vaihtoehtojesi selvittämiseksi. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]