Minilex - Lakipuhelin

Mikä on vangitsemisen uudelleen käsittely?


>> Lakipuhelin neuvoo vuosien kokemuksella - Soita 0600 12 450 >>

Vangitulla on oikeus vaatia vangitsemisen uudelleen käsittelyä aina tuomion antamiseen asti. Tuomioistuimen on otettava vangitsemisasia uudellen käsiteltäväksi viimeistään neljän vuorokauden kuluttua pyynnön esittämisestä. Tuomioistuimen ei kuitenkaan tarvitse käsitellä vangitsemisasiaa uudelleen jos edellisestä käsittelystä on kulunut alle kaksi viikkoa, ellei siihen ole aihetta uuden asian johdosta. Esimerkiksi rikostutkinnassa ilmennyt uusi todiste. Pidättämiseen oikeutetun virkamiehen on kerrottava välittömästi vangitulle ja tuomioistuimelle sellaisesta uudesta asiasta joka voi vaikuttaa vangitsemisasian uudelleenkäsittelyyn.

Vangitsemisasian uudelleen käsittelyssä tuomioistuin harkitsee onko vangitsemisen edellytykset olemassa ja onko tullut jotain uutta vangitsemiseen vaikuttavaa tietoa. Mikäli tuomioistuin toteaa, ettei vangitsemisen edellytyksiä ole, on vangittu päästettävä heti vapaaksi. Mikäli syytettä ei ole nostettu määräajassa tai syytteen nostamisen määräaikaan ei ole vaadittu pidennystä on vangittu päästettävä vapaaksi määräajan umpeuduttua. Mikäli haluat lisätietoja vangitsemisen uudelleen käsittelystä, suosittelen soittamaan lakipuhelimeen. 

Soittamalla lakipuhelimeen saatat säästää helposti jopa tuhansia euroja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

 

Selaa lakitietoa