Minilex - Lakipuhelin

Velan vanhentumisajan laskeminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Velan vanhentuminen tarkoittaa sitä, että velan olemassa olo lakkaa lopullisesti jonkin laissa määritetyn määräajan syntymisestä tai muusta vanhentumisajan kulumisen käynnistävästä tapahtumasta. Velka vanhentuu joko yleisen kolmen vuoden, toissijaisen kymmenen vuoden tai tuomio- tai ulosottoperusteisen viiden vuoden vanhentumisajan mukaan. Velan vanhentumisajan laskeminen riippuu usein siitä, onko velan eräpäivä tiedossa.

Yleisen vanhentumisajan pituus on kolme vuotta. Pääsäännön mukaisesti yleinen vanhentumisaika alkaa kulua silloin, kun velkojalla olisi mahdollisuus vaatia velan suorittamista. Yleensä velan vanhentuminen alkaa kulua velan eräpäivästä tai tavaran luovutushetkestä. Toissijaista vanhentumisaikaa sovelletaan velkoihin, joissa ei ole määriteltyä eräpäivää. Tällaisia velkoja ovat esimerkiksi vahingonkorvaus-, hyvitys-, ja edunpalautusvelat. Toissijaisen vanhentumisajan pituus on kymmenen vuotta ja se alkaa kulua velan syntyhetkestä.

Velan vanhentumisajan kulumisen voi myös tietyillä toimenpiteillä katkaista. Tällöin velan vanhentumisaika alkaa kulua uudestaan pääsääntöisesti alkuperäisen vanhentumisajan mittaisena. Velan vanhentumisen laskemiseen liittyvistä kysymyksistä on hyvä olla yhteydessä lakimieheen. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]