Minilex - Lakipuhelin

Vanhentunut velka ennakkoperintönä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Vanhemmat antavat joskus jälkeläisilleen lainoja, joita ei ole edes tarkoitettu maksettavaksi takaisin. Toisaalta lapselle on saatettu lainata rahaa esimerkiksi vuokrien maksamista varten, minkä jälkeen vanhempi on saattanut jättää saatavan perimättä useiksi vuosiksi. Seurauksena vuosia jatkuneesta perimättä jättämisestä saatava on saattanut vanhentua. Näissä tilanteissa nousee tärkeäksi kysymykseksi se, onko vanhentunutta velkaa pidettävä ennakkoperintönä. Ennakkoperinnöllä tarkoitetaan rintaperilliselle eli perittävän lapselle tai tämän jälkeläiselle annettua lahjaa, joka vähennetään ennakkona rintaperillisen perintöosasta.

Ennakkoperintönä on pidettävä sellaista, mitä perittävä on antanut eläessään rintaperilliselle, ellei ole määrätty toisin tai ellei olosuhteista voida päätellä muuta. Perittävä voi siis eläessään määrätä nimenomaisesti, ettei lapselle tehtyä rahasuoritusta tule pitää tulevassa perinnönjaossa ennakkoperintönä. Tämä on mahdollista silloinkin, kun perittävä on jättänyt saatavan perimättä niin pitkäksi ajaksi, että velka on ehtinyt jo vanhentua. Toisaalta hän voi määrätä niin, että saatavasta luopuminen on ennakkoperintöä.

Jos perittävä ei ole nimenomaisesti määrännyt asiasta, saattaa kuitenkin olosuhteista olla pääteltävissä, ettei perittävä ole tarkoituksellisesti luopunut saatavasta, vaan on tarkoittanut perillisen olevan hänelle velkaa, vaikka vanhentuminen olisi jäänyt katkaisematta.

Rintaperillisten suhteen lähtökohtana on siis lain mukaan, että lahja on ennakkoperintöä, mutta olettama on kumottavissa. Jos kumoamista ei voida tehdä, niin merkityksellinen kysymys on, onko velan vanhentumisessa ylipäätään kyse lahjasta. On arvioitava aina tilannekohtaisesti, milloin perittävä eli velkoja on tarkoituksellisesti luopunut saatavan perimisestä tai ei ole tosiasiassa alun perinkään tarkoittanut perillisen olevan hänelle velkaa.

Muun kuin rintaperillisen tapauksessa lähtökohtana on, ettei vanhentunutta velkaa eikä muunkaan tapaista lahjaa pidetä ennakkoperintönä, ellei perittävä ole nimenomaisesti määrännyt saatavasta luopumista ennakkoperinnöksi. Olettama on siis päinvastainen. Toiseksi tällaisen perillisen hyväksi koitunut luopuminen voidaan lukea ennakkoperinnöksi, jos perittävän voidaan olosuhteiden perusteella katsoa tarkoittaneen luopumisen ennakkoperinnöksi. Jos perittävä on esimerkiksi antanut muuta omaisuutta perilliselle ja määrännyt tällaisen omaisuuden ennakkoperinnöksi, on olosuhteita mahdollista tulkita siten, että velallisen vapauttamista antamalla velan vanhentua voitaisiin myös pitää ennakkoperintönä.

On myöskin huomattava, että lakiosaa laskettaessa vanhentunutta saatavaa saatetaan pitää myös suosiolahjana. Perillistä on mahdollista suosia antamalla velan vanhentua samalla tavoin kuin voitaisiin suosia antamalla tälle rahalahja.

Ratkaisevaa on siis aina ensisijaisesti perittävän tarkoitus. Tämän tarkoituksen selvittäminen ei ole kuitenkaan aina helppoa, vaan saattaa edellyttää tulkintaa, joka on aina tilannesidonnaista. Vanhentuneilla perittävän saatavilla saattaa kuitenkin olla varsin suuri merkitys rintaperillisten lakiosien laskemisessa, ja tapauskohtaisuuden vuoksi oman sukulaisen perinnönjaon tilanteen selvittämiseksi saattaa olla kannattavaa ottaa yhteyttä Minilexin lakipuhelimeen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]