Kilpaileva yritys otti lähes saman verkko-osoitteen kun meillä. Me ei olla rekisteröity tavaramerkkiä, luin kummiskin netistä että meillä olisi muodostunut vakiintumalla tavaramerkki omaan osoitteeseemme käytön perusteella.

Voiko kilpailija ottaa lähes identtisen osoiteen ja onko kyse tavaramerkin loukkauksesta?

1 vastaus


Minilex

60 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei,

tavaramerkki katsotaan vakiinnutetuksi, jos se on Suomessa asianomaisissa elinkeino- tai kuluttajapiireissä yleisesti tunnettu teidän erityisenä merkkinä. Merkkinne on oltava ollut vakiintunut sillä hetkellä, kun kilpailijanne otti samankaltaisen merkin käyttöön. Tämän vakiintuneisuuden todistaminen on teidän vastuullanne.

Vakiintuneisuuden lisäksi teidän on pystyttävä osoittamaan, että toinen merkki on sekoitettavissa omaanne. Pelkkä samankaltaisuus ei vielä luo vaaraa sekaannuksesta. Sekoitettavuudella tarkoitetaan tilannetta, jossa kohdeyleisönne erehtyy tuotteen kaupallisesta alkuperästä. Sekaannuksen vaaraa arvioidessa katsotaan kokonaisuutta – esimerkiksi verkkosivujen sisällölliset yhtäläisyydet ja erot voidaan huomioida. Huomatkaa, että esimerkiksi palvelun lajia, laatua, tai käyttötarkoitusta ilmaisevaa merkkiä, tai yleiskielistä ilmaisua, ei yleensä katsota erottamiskykyiseksi, eikä sitä siten huomioida sekoitettavuusarvioinnissa.

Jos pystytte osoittamaan sekä vakiintuneisuuden että sekaannusvaaran olemassaolon, kyseessä on tavaramerkkinne loukkaus.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]