täyttää kahdeksantoista vuotta. Lapsen huoltajan tehtäviin kuuluu turvata lapsen kehitys ja hyvinvointi. ... huoltajan tulee lasta koskevissa päätöksissä ottaa huomioon lapsen kehitystaso ja sen mahdollistaessa ... keskustella asioista myös lapsen kanssa. Lapsen toiveita ja mielipiteitä täytyy kuunnella ja ottaa ...
voidaan kuulla hänen iästään riippumatta. Kuulemisessa tulee kuitenkin ottaa huomioon lapsen ikä ja ... sosiaalitoimessa ja tuomioistuimessa. Lapsen mielipiteen selvittäminen Lapsen osallisuutta on haluttu vahvistaa ... Lapsen osallisuudella tarkoitetaan sitä, että lapsi on mukana sellaisten asioiden toteuttamisessa ja ...
Tapaamisoikeus ja tapaamisten määrä Ei ole olemassa yleistä sääntöä tai ohjetta siitä, kuinka ... turvata lapselle oikeus luoda ja säilyttää myönteinen ja läheinen suhde vanhempaansa, jonka luona lapsi ei ... asu. Molemmilla vanhemmilla on velvollisuus osaltaan myötävaikuttaa tämän tavoitteen ja oikeuden ...
hän on ilmoittanut omistuksestaan yhtiölle ja esittänyt siitä luotettavan selvityksen. ... osakasluetteloon kahdeksan päivää ennen yhtiökokousta. Kyseistä päivää kutsutaan täsmäytyspäiväksi ja se on ... järjestää. Osakkeenomistajalla ja tämän asiamiehellä saa niin ikään olla yhtiökokouksessa mukanaan avustaja. ...
vanhemmat esimerkiksi myyvät omaisuutta seuraavalle sukupolvelle, ja tähän pyrkivä kauppakirjassa oleva ehto ... kirjallisesti ja kahden esteettömän todistajan on todistettava se oikeaksi, jos lahjoitetaan irtainta ... Avio-oikeuden käsite kuuluu avioliittoon ja sillä tarkoitetaan puolison oikeutta toisen puolison omaisuuteen. ...
lapsen hoidosta ja kasvatuksesta siirtyy viranomaisille. Lapsi otetaan huostaanoton myötä pois ... lapsen turvalliselle kasvulle ja kehitykselle. Huostaanotto voidaan toteuttaa vain, jos laissa säädetyt ... voidaan ottaa huostaan? Sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen tulee ottaa lapsi huostaan ja järjestää ...
ja säilyttää myönteinen ja läheinen suhde siihen vanhempaan, jonka luona lapsi ei asu. Tapaamisoikeus ... kuinka usein lapsi ja etävanhempi tapaavat, kuinka kauan tapaamiset kestävät ja milloin tapaamiset ... elämäntilanteesta. Tapaamisoikeuteen vaikuttavat esimerkiksi lapsen ikä ja vanhempien kotien välinen etäisyys. ...
nimenomaan turvata lapsen oikeus rakentaa ja säilyttää läheinen ja positiivinen suhde myös etävanhempaansa. ... Lapsi saa siis tavata etävanhempaansa, viettää hänen kanssaan aikaan ja olla häneen yhteydessä. ... vapaamuotoisesti. Jos vanhemmat tulevat hyvin toimeen, eikä odotettavissa ole ongelmia, voi vapaamuotoinen ja ...
Isyys voidaan vahvistaa jo raskausaikana, jos isästä ei ole epäselvyyttä ja lapsen äiti hyväksyy tämän ... välillä ja on olemassa vain yksi mahdollinen isä, Vanhemmat haluavat, että isästä tulee lapsen toinen ... tunnustamisessa yhtäaikaisesti läsnä, Vanhemmilla on tunnustuksessa mukanaan henkilöllisyysasiakirjat ja Kaikkien ...
omalta osaltaan myötävaikuttamaan tapaamisoikeuden toteutumiseen. Tapaamisoikeus on lapsen oikeus ja sen ... tarkoituksena on turvata lapselle oikeus luoda ja säilyttää myönteinen ja läheinen suhde siihen vanhempaansa, ... Sopimuksessa on mahdollista ja tulisikin ottaa huomioon juuri oman tilanteen erityispiirteet ja ...