Minilex - Lakipuhelin

Suullisen esityksen teostaso - KKO:1988:52

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • tekijänoikeus
    Suullinen esitys

Tapauksessa oli kyse siitä, saattoiko jalkapallo-ottelun tv-lähetyksen selostus saada tekijänoikeussuojaa. Ottelun selostanut henkilö A oli nostanut kanteen, koska selostus oli ilman A:n lupaa esitetty myymälän X tiloissa ja A katsoi tämän loukanneen hänen tekijänoikeuttaan.

Tekijänoikeussuojaa saavan teoksen on oltava itsenäinen ja omaperäinen eli sen on yllettävä teostasoon. Niin raastuvanoikeus kuin hovioikeuskin katsoivat, että kyse oli tavanomaisesta pelin tapahtumia kuvailevasta urheiluselostuksesta, joka ei ilmentänyt tekijänsä luovia valintoja – eikä siten saanut tekijänoikeussuojaa.

Korkein oikeus totesi, että myös selittävä suullinen esitys voi saada tekijänoikeussuojaa. Selostuksen katsottiin olevan itsenäinen ja omaperäinen, koska A oli ottelun kulun raportoimisen ohella myös mm. arvioinut joukkueita ja pelaajia oman asiantuntemuksensa pohjalta. Teosarviointiin vaikutti sekin, että A oli ollut paikan päällä seuraamassa ottelua ja selostus kattoi pituudeltaan koko ottelun. Selostuksen hyödyntäminen olisi tapauksessa vaatinut A:n luvan. Eri mieltä ollut korkeimman oikeuden jäsen ei katsonut näytetyksi, että A:n selostus olisi yltänyt teostasoon.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät tapaukset


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]