Minilex - Lakipuhelin

Mainoksen luonnosten teostaso - KKO:1988:82

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • tekijänoikeus

A oli toteuttanut mainostoimisto B:lle luonnoksia erään säätiön mainoskampanjaa varten. Säätiö oli kuitenkin lopulta teetättänyt mainoksensa mainostoimisto C:llä. Toisen mainostoimiston mainoksessa oli samoja elementtejä kuin A:n alkujaan tekemissä luonnoksissa: sekin esitti joukkoa tyyliteltyjä, nauravia ilmapalloja. Tapauksessa oli kyse siitä, olivatko A:n tekemät luonnokset tekijänoikeussuojaa saavia teoksia.

Raastuvanoikeus arvioi A:n tekemät luonnokset ja C:n mainoksen keskenään liki samanlaisiksi, muttei katsonut A:n tekemien luonnosten saavan tekijänoikeussuojaa. Ratkaisua oikeus perusteli luonnosten käyttötarkoituksella ja valmiusasteella. Hovioikeus arvioi luonnosten teostason samalla lailla.

Korkein oikeus puolestaan piti luonnoksia tekijänoikeuslain mukaisina itsenäisinä ja omaperäisinä teoksina. Kyse ei ollut tekijänoikeussuojan ulkopuolelle jäävästä ideasta, vaan luonnoksissa idealle oli annettu visuaalinen ilmaisumuoto. A:n luonnosten ja C:n toteuttaman mainoksen samankaltaisuutta arvioidessaan oikeus tuli siihen tulokseen, että A:n luonnoksiin nähden C:n mainos ei ollut itsenäinen ja omaperäinen teos. Esimerkiksi kuvien sommitelmat ja värit olivat oikeuden mielestä varsin samanlaiset. Näin ollen C:n katsottiin hyödyntäneen A:n luomia teoksia tekijänoikeuslain vastaisesti.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät tapaukset


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]