» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa on kyse lakiosasta sekä sen määräajasta, jolloin siihen on vedottava. Eri oikeusasteissa on pohdittu sitä, tuleeko määräaika alkaa silloin, kun perillinen on saanut perittävän kuolemasta tiedon vai tuleeko sen alkaa vasta perunkirjoituksessa. Usein määräaika on alkanut perunkirjoituksessa. Tämä johtuu siitä, että silloin perillinen tietää tarkalleen, millainen on perittävän kuolinpesä. Silloin saadaan siis tieto kuolinpesän taloudellisesta asemasta.
A, B, C, D, E, F, G ja H vaativat I:tä ja J:tä vastaan ajamassaan kanteessa, että käräjäoikeus vahvistaa 14.1.1993 kuolleen kantajien äidin kuolinpesässä lakiosan laskentaperusteena olevaksi jäämistön arvoksi 671 311,38 markkaa. Kantajat vaativat, että jokaisen lakiosan arvoksi tulee 30 514,15 markkaa ja he vaativat, että käräjäoikeus velvoittaa I:n ja J:n suorittamaan lakiosan täydennystä erikseen kullekin kantajalle 14 061,73 markkaa korkoineen. Vaatimus perustuu muun muassa kiinteistön kauppaan, joka oli tapahtunut 10.11.1989. Kantajien äiti oli kiinteistön kaupalla tuolloin myynyt I:lle ja J:lle yhden neljäsosaa tilasta 50 000 markalla, joka oli sovittu maksettavaksi elinikäisenä syytinkinä. Syytinki tarkoittaa sitä, että myyjä saa jäädä asumaan kiinteistöön, joka on ollut kaupan kohteena. Kantajien mielestä sovittu vastike oli epäsuhteessa kiinteistön arvoon ja kantajien mukaan I ja J olivat saaneet vähintään 241 000 markan etuuden, joka oli rinnastettava lahjaan ja tällä oli tarkoitus suosia I:tä ja J:tä lakiosaperillisten vahingoksi.
I ja J kiistävät kanteen ja vaativat sen hylkäämistä. Kiinteistön kauppaan perustuen I ja J vaativat kanteen hylkäämistä sen takia, että se on vanhentunut.
Käräjäoikeuden mukaan kyse oli siitä, oliko vaatimus kiinteistön kauppaan koskien vanhentunut. Kantajat olivat tehneet hakemuksen lakiosan täydentämisestä 6.4.1994 käräjäoikeuden kansliaan saapuneella hakemuksella. Käräjäoikeuden mukaan kiinteistön kaupasta kantajat ovat saaneet tiedon viimeistään kesäkuussa 1991 eräiden henkilöiden kuolinpesien perinnönjakokokouksen toimituspöytäkirjasta tiedon saatuaan. Kantajien äiti oli kuollut 14.1.1993 ja kantajat ovat viimeistään saaneet tiedon kuolemasta hautajaiskutsun tullessa perille tammi-helmikuun vaihteessa 1993.
Kantajien äidin perunkirjoitus on pidetty 7.4.1993.
Perintökaaren mukaan lakiosan täydentämistä on vaadittava vuoden kuluessa perillisen saatua tieto perittävän kuolemasta ja siitä, että perittävän tekemä lahjoitus tai muu oikeustoimi sisältää määräyksen, joka loukkaa hänen oikeuttaan lakiosaan. Tapauksessa on siis olennaista se, milloin perillinen oli saanut tiedon siitä määräyksestä, joka loukkaa hänen oikeuttaan lakiosaan ja milloin hän on saanut tiedon kuolemasta.
Korkeimman oikeuden oikeuskäytännön perusteella vanhentumisaika on alkanut vasta perunkirjoituksessa. Siinä ratkaisussa perusteluna oli se, että vastaaja sai tiedon vasta perunkirjoituksessa siten, että hänellä oli edellytys harkita, oliko sillä loukattu hänen oikeuttaan lakiosaan. Luovutus oli ollut tiedossa vastaajalla jo aiemmin, mutta luovutuksen sisältö tuli vastaajalle tiedoksi vasta perunkirjoituksessa.
Oikeuskirjallisuuden mukaan määräaika aletaan lukea perunkirjoituksesta, elleivät osapuolet muuta näytä toteen. Oikeuskirjallisuudessa perustellaan alkamisajankohtaa myös lakiosaperillisen oikeussuojan perusteella. Oikeuskirjallisuudessa on otettu myös kantaa siihen, että tapauskohtaista harkintaa tulee käyttää jokaisen tapauksen kohdalla.
Käräjäoikeuden mukaan edellä mainittu huomioon ottaen aina ei edellytä vanhentumisajan alkamista liittämistä perunkirjoitukseen, vaan se voi alkaa jo, kun tietoa oikeustoimen ehdoista ja sen vaikutuksesta lakiosaoikeuteen on lakiosaperillinen saanut. Tapauksessamme kantajat ovat saaneet tietää kauppakirjan sisällöstä ennen äitinsä kuolemaa ja heillä on ollut aikaa miettiä sen vaikutusta heidän lakiosaansa. Käräjäoikeuden mukaan perunkirjoituksella ei tässä tapauksessa ole näytetty olevan merkitystä.
Näin ollen käräjäoikeuden mukaan kantajat ovat saaneet tiedon kuolemasta viimeistään helmikuussa 1993, on kanne tullut liian myöhää, koska kanne oli nostettu vasta 6.4.1994, kun se olisi pitänyt nostaa helmikuussa 1994. Kihlakunnanoikeus hylkää kanteen vanhentuneena siltä osin kuin kyse on kiinteistön kaupasta.
A valitti asiasta hovioikeuteen muutaman muun kanssa. Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden perustelut. Hovioikeus näin ollen hylkäsi valituksen. Hovioikeuden mukaan käräjäoikeuden tuomio jäi voimaan.
A:lle myönnettiin valituslupa Korkeimpaan oikeuteen. Valituksessaan hän vaati hovioikeuden tuomion kumoamista ja sen vahvistamista, että kanne oli, siltä osin kuin se perustui kiinteistön kauppaan, nostettu määräajassa.
Perillinen oli tiennyt 10.11.1989 tehdystä kaupasta jo kantajien äidin eläessä. Tästä A on tullut tietoiseksi viimeistään helmikuussa 1993. Pesäntilasta (taloudellisesta tilanteesta ja äidin tekemästä testamentista) on saanut A tiedon 7.4.1993. Korkeimman oikeuden mukaan vasta perunkirjoituksessa kantajat ovat saaneet tiedot siten, että he ovat voineet harkita, oliko sanottu oikeustoimi loukannut heidän oikeuttaan ja missä määrin näin oli tapahtunut. Näin ollen korkeimman oikeuden mukaan asiassa on ratkaisevaa perunkirjoituksen ajankohta. Asiassa oli nostettu kanne määräajassa ja sitä ei olisi saanut vanhentuneena hylätä.
Korkein oikeus näin ollen kumoaa hovioikeuden tuomion ja käräjäoikeuden tuomion.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa