» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksesta yleisesti ja käsittely käräjäoikeudessa
Tapauksessa oli kyse sen arvioinnista, oliko A tuomittava sekä avunannosta törkeään velallisen epärehellisyyteen että törkeästä velallisen petoksesta. Tarkasteltaviksi tulivat A:n osalta teot, joilla hänen katsottiin saaneen varoja mainittua avunantoa ilmentäen ja salanneen samat varat yhdessä eräiden muiden varojen kanssa omassa henkilökohtaisessa konkurssissaan. Olennaisena näyttäytyi näin ollen se, olisiko A:n tullut ilmoittaa kyseiset varat konkurssimenettelynsä yhteydessä niiden alkuperästä huolimatta.
Tekoa voidaan pitää velallisen epärehellisyytenä, jos velallinen hävittää omaisuuttaan, lahjoittaa tai muutoin luovuttaa omaisuuttaan ilman hyväksyttävää syytä, siirtää omaisuuttaan ulkomaille sen velkojien ulottumattomiin saattamista tavoitellen tai lisää velvoitteitaan perusteettomasti. Syyllistymällä johonkin edellä luetelluista teoista velallisen on tullut aiheuttaa oma maksukyvyttömyytensä tai pahentaa maksukyvyttömyyttänsä oleellisesti. Tapauksen osalta voidaan huomioida, että teon tunnusmerkistöä on muutettu edellä esitellyn kaltaiseksi vuodesta 2003 alkaen. Velallisen epärehellisyyteen syyllistynyt henkilö voidaan tuomita sakkorangaistukseen tai enintään kahden vuoden vankeusrangaistukseen. Tekoa voidaan pitää törkeänä, jos edellä mainitut tunnusmerkit täyttyvät ja teolla tavoitellaan lisäksi huomattavana pidettävää taloudellista hyötyä, aiheutetaan huomattavaa tai erityisen tuntuvaksi luokiteltavaa vahinkoa velkojille tai toisaalta, jos teko tehdään erityisen suunnitelmallisella tavalla. Teon tulee tällöin olla myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Törkeään velallisen epärehellisyyteen syyllistynyt henkilö voidaan tuomita vähintään neljän kuukauden vankeusrangaistukseen ja enintään neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeudessa käsiteltiin A:n syyllistymistä avunantoon törkeään velallisen epärehellisyyteen, kun kommandiittiyhtiön vastuunalainen yhtiömies B oli ottanut yksityisottoina ja konkurssihakemuksen teon jälkeen kertanostona varoja, minkä lisäksi A oli sopinut B:n kanssa yhtiön tililtä tehtävistä yksityisotoista ja vastaanottanut varoja muihin kuin yhtiön tarkoituksiin käytettäviksi. A:n arvioitiin syyllistyneen avunantoon sen summan osalta, jonka hän vastaanotti, johtuen muun muassa siitä, että hän oli kyseisen kommandiittiyhtiön entinen vastuunalainen yhtiömies ja tietoinen yhtiön taloudellisesta tilasta.
Velallisen petoksen tunnusmerkistön katsotaan voivan täyttyä silloin, kun velallinen hankkiakseen joko itselleen tai toiselle henkilölle oikeudetonta taloudellista hyötyä syyllistyy johonkin erikseen määritellyistä teoista. Oikeudettoman taloudellisen hyödyn hankkimiseen tulee pyrkiä maksukyvyttömyysmenettelyssä, eli konkurssi-, ulosotto-, velkajärjestely- tai saneerausmenettelyn yhteydessä. Teon voi täyttää omaisuuden salaaminen, osittain tai kokonaan perusteettoman tai valeoikeustoimeen perustuvan velvoitteen ilmoittaminen, muunlaisen väärän tai harhaanjohtavan tiedon antaminen, koskien velkojien kannalta merkityksellistä seikkaa tai velan ilmoittamatta jättäminen. Tekoon syyllistynyt henkilö voidaan tuomita sakkorangaistukseen tai enintään kahden vuoden vankeusrangaistukseen. Velallisen petosta voidaan pitää törkeänä, jos teolla tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä tai väärä tai harhaanjohtava tieto vahvistetaan velallisen toimesta tuomioistuimessa oikeaksi. Lisäksi teon on oltava kokonaisuutena arvostellen törkeä. Törkeään velallisen petokseen syyllistyneelle voidaan tuomita vähintään neljän kuukauden ja enintään neljän vuoden vankeusrangaistus. Törkeän velallisen petoksen tunnusmerkistön täyttymistä arvioitiin tapauksessa käräjäoikeudessa sen vuoksi, että A:n katsottiin pyrkineen hankkimaan joko itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä. Syyttäjän mukaan A oli tehnyt näin vannoessaan pesäluetteloa oikeudessa henkilökohtaisen konkurssinsa aikana niin, että hän oli salannut tahallaan B:ltä saatujen varojen omistuksen. Teon katsottiin olleen törkeä sillä tavoitellun huomattavan hyödyn ja sen vuoksi, että pesäluettelo, jossa väärät tiedot olivat, oli vahvistettu oikeudessa. Syyttäjän mielestä tekoa voitiin pitää kokonaisuutena arvostellen törkeänä. A:n mukaan varojen ilmoittamatta jättäminen johtui siitä, ettei hän pitänyt hallussaan olleita varoja lopullisesti omistaminaan.
Käräjäoikeus tuomitsi B:n törkeästä velallisen epärehellisyydestä ja A:n avunannosta kyseiseen tekoon, pitäen A:n toimia B:n rikosta edistävinä. Käräjäoikeus huomioi A:n menettelyllä tavoitellun ja saadun hyödyn huomattavuuden sekä velkojille aiheutuneen tappion. A:n katsottiin lisäksi salanneen varojen olemassaolon tahallaan ja tavoitelleen teollaan huomattavaa hyötyä. Tekoa pidettiin myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Käräjäoikeus tuomitsi A:n näin ollen kymmenen kuukauden yhteiseen vankeusrangaistukseen törkeästä velallisen petoksesta ja avunannosta törkeään velallisen epärehellisyyteen.
Tapauksen käsittely hovioikeudessa
Tapauksen käsittelyn jatkuessa hovioikeudessa, huomioi hovioikeus A:n väittäneen, että hänen omassa konkurssissaan salatut varat olivat samoja, jotka oli saatu B:ltä ja piti näin ollen tarpeellisena antaa asianosaisille tilaisuuden lausua liittyen siihen, voitaisiinko esiteltyjä tekoja pitää erillisinä rikoksina. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota törkeän velallisen epärehellisyyden ja siihen liittyvän avunannon osalta. A:n henkilökohtaisen konkurssin ja varojen salaamisen osalta hovioikeus korosti, että pesäluetteloon sisällytetään omaisuus, jonka voidaan pätevällä tavalla katsoa tulleen velallisen omistamaksi. Tapauksen osalta katsottiin, että varojen omistusoikeuden oli ollut tarkoitus siirtyä A:lle tosiasiallisesti. A:n saamia varoja katsottiin olevan mahdollista pitää takaisinsaantiperusteiden alaisina varoina niin, että ne kuuluisivat luovutuksensaajan, eli A:n, varallisuuspiiriin ennen kuin niitä vaadittaisiin palautettaviksi luovuttajan konkurssipesään. A:n olisi tullut näin ollen ilmoittaa varat henkilökohtaisessa konkurssissaan. Näillä perusteilla katsottiin, että olisi voitu pitää mahdollisena A:n syyllistymistä kumpaankin mainituista rikoksista, koskien samaa varallisuuserää. Hovioikeus huomioi kuitenkin, että kummassakin konkurssipesässä vahvistetaan oma pesäluettelo, eikä pesiä voida samaistaa.
Hovioikeus korosti itsekriminointisuojan merkitystä, eli yleisesti ottaen sitä, ettei kukaan ole velvollinen vaikuttamaan itseään koskevan rikosoikeudellisen vastuun toteuttamiseen. Lisäksi tarkasteltiin sitä, voitiinko tekijän toiminnan katsoa perustuvan samaan harkintaprosessiin sekä motivaatiotaustaan. Hovioikeuden mukaan arvioitavissa konkurssipesissä oli melkein täysin samat velkojat ja A oli vahvistanut pesäluettelon oikeaksi kummassakin tapauksessa. Konkurssien katsottiin olleen myös ajallisesti ja paikallisesti läheisessä yhteydessä niin, että avunannon törkeään velallisen epärehellisyyteen ja törkeän velallisen petoksen voitiin katsoa perustuvan samaan motiiviin. Syyte törkeästä velallisen petoksesta hylättiin näin ollen B:ltä saatujen varojen osalta. A oli kuitenkin salannut konkurssimenettelyssään myös muita varoja, joten hänelle tuomittiin yhdeksän kuukauden yhteinen vankeusrangaistus perusmuotoisesta velallisen petoksesta ja avunannosta törkeään velallisen epärehellisyyteen.
Tapauksen käsittely korkeimmassa oikeudessa
Sekä virallinen syyttäjä että A:n konkurssipesä saivat hovioikeuden velallisen petoksesta antaman tuomion osalta valitusluvan korkeimpaan oikeuteen, jossa tahot vaativat velallisen petoksen tuomitsemista törkeänä niin, että B:ltä saadut rahavarat luettaisiin mukaan salattuihin varoihin. Korkein oikeus katsoi, että A oli lähtökohtaisesti velvollinen ilmoittamaan myös B:ltä saadut varat konkurssimenettelyssään. Arvioitavaksi tuli, oliko A syyllistynyt B:n tekemään rikokseen kohdistuvan avunannon lisäksi erilliseen, samoihin varoihin liittyvään, rikokseen. Korkeimman oikeuden mukaan kyseessä oli uusi erillinen teko, eikä esimerkiksi avunannon jälkiteko, eikä ensimmäisen rikoksen katsottu näin ollen estävän A:n tuomitsemista myös varojen salaamisesta. Arvioitavaksi tuli myös, oliko A varat ilmoittamatta jättäen pyrkinyt olemaan myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen, kun varat oli saatu avunantorikoksella. Velalliseen konkurssimenettelyssä kohdistetun tietojenantovelvollisuuden katsottiin palvelevan yksinomaan konkurssin ja velkojien turvaamisen tarkoituksia, jolloin se ei korkeimman oikeuden mukaan liittynyt sellaisenaan rikosasiaan. A:lla ei näin ollen katsottu olleen oikeutta salata saatuja varoja perustellen asiaa itsekriminointisuojallaan. Korkein oikeus luki A:n syyksi myös B:ltä saatujen varojen salaamisen henkilökohtaisessa konkurssimenettelyssään ja piti tekoa tällöin kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Korkein oikeus muutti hovioikeuden tuomiota niin, että A tuomittiin yhteiseen yhden vuoden pituiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen jo tuomitusta avunannosta törkeään velallisen epärehellisyyteen ja törkeästä velallisen petoksesta.
Tapauksen käsittelyn osalta voidaan yleisesti ottaen huomioida, että tarkastelussa on omalta osaltaan saanut painoarvoa niin samojen varojen arviointi kahden eri teon yhteydessä kuin se, että kantaa on jouduttu ottamaan myös konkurssimenettelyn ja itsekriminointisuojan väliseen suhteeseen. Tapauksen tarkastelun myötä saattaa olla hyödyllistä tutustua aihepiiriin liittyvään sääntelyyn ja oikeuskäytäntöön tarkemmin, johtuen käsittelyn jälkeen mahdollisesti tapahtuneista muutoksista ja kehityksestä.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa