Minilex - Lakipuhelin

Osuuskunnan sulautumisen peruuntuminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Vaikka sulautuminen on rekisteröity, se peruuntuu, mikäli sulautumispäätös on pätemätön tuomioistuimen lainvoimaisen tuomion mukaan. Osuuskunnan kokouksen tekemän sulautumispäätöksen pätemättömyyden toteaminen edellyttää, että päätökseen tyytymätön laissa muutoksenhakuun oikeutettu taho vaatii kanneteitse pätemättömyyden toteamista. Osuuskunnan kokouksen pätemättömyys voi lain mukaan olla seurausta useammasta seikasta. Näin on myös hallituksen päätöksen kohdalla, joka voi olla pätemätön muun muassa yhdenvertaisuusperiaatteen vastaisena tai silloin kun päätöksentekoon osallistunut hallituksen jäsen on ollut esteellinen.

Sulautuva osuuskunta ja vastaanottava osuuskunta ovat yhteisvastuussa sellaisesta vastaanottavan osuuskunnan velvoitteesta, joka on syntynyt sulautumisen rekisteröimisen jälkeen mutta ennen tuomion rekisteröimistä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]