Minilex - Lakipuhelin

Isännänvastuu sopimuksessa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Isännänvastuulla on iso merkitys sopimusperusteisen vastuun tilanteissa. Näissä tilanteissa sopimusosapuolen vastuu sopimuksen ulkopuolisten tahojen toiminnasta on paljon laajempaa kuin sopimuksen ulkoisissa vastuutilanteissa, joissa vahinkojen korvattavuutta on rajoitettu monin eri tavoin vahingonkorvauslain nojalla.

Sopimuksen osapuoli nimittäin vastaa kaikista sopimusvelvoitteiden täyttämisessä käyttämistään apulaisista, olipa kyse pienyrittäjästä, itsenäisestä yrittäjästä tai tavallisesta työntekijästä. Jos näin ei olisi, sopimusosapuoli voisi päästä pakenemaan vastuustaan, jos hän antaisi tehtäviä sellaisen henkilön suoritettavaksi josta hän ei sitten olisi vastuussa sopimuskumppanilleen.

Samalla tavalla kuin sopimuksen ulkoisissa vastuutilanteissa, vahingon kärsijä voi esittää korvausvaatimuksensa suoraan sille, joka kantaa vastuun isännänvastuun kautta. Sopimusosapuoli saa siis vaatia korvauksia suoraan sopimuskumppaniltaan, kun tämän apulaiset ovat aiheuttaneet vahinkoa. Korvauksia ei vaadita vahingon tosiasiassa aiheuttaneilta sopimuskumppanin alaisilta.

Sopimussuhteisiin ei sovelleta yleistä vahingonkorvauslakia, mikä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että taloudelliset vahingot tulevat korvattavaksi ilman että vaaditaan erityisiä syitä korvattavuuden perustaksi. Jos sopimuskumppanille aiheutuu taloudellista vahinkoa työntekijöiden takia, esimerkiksi pitkäaikaisten asiakassuhteiden katkeamisen muodossa, se sopimuskumppani joka on toiminut kyseisten työntekijöiden työnantajana, joutuu korvaamaan vahingot sopimuskumppanilleen.

Sopimusosapuoli voi välttää korvausvastuun esimerkiksi osoittamalla, että hänen nimissään toiminut taho ei oikeasti ole hänen työntekijänsä tai muu sellainen, jolla on lupa toimia hänen nimissään. Kyse voi olla vaikka kiusanteosta, jossa henkilö aiheuttaa vahinkoa ja yrittää vierittää syyn vahingosta toiselle. Vaikka isännänvastuu on sopimussuhteissa laaja, sopimusosapuoli ei tietenkään tule vastuuseen sellaisten tahojen toiminnasta, joiden toiminnasta hän ei vastaa muutoinkaan.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]