» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kysymys tilanteesta, jossa käräjätuomareiden palkkausjärjestelmää oli uudistettu siten, että tuomarit jakautuivat uudistuksen myötä kahteen eri palkkaluokkaan. Tästä johtuen eräät alempaan palkkaluokkaan sijoitetut tuomarit nostivat valtiota vastaan hyvityskanteita sillä perusteella, että heitä oli uudistusta toteutettaessa kohdeltu syrjivästi heidän sukupuolensa perusteella. Tuomarit katsoivat syrjivän kohtelun ilmenneen sitä kautta, että ainakin yksi vastakkaista sukupuolta ollut ja samaa työtä tehnyt, mutta kokemukseltaan vähäisempi tuomari oli sijoitettu ylempään palkkaluokkaan. Olennaista tuomarien kannalta katsottuna oli niin kutsutun syrjintäolettaman aikaansaaminen. Pääasiallisesti sovellettavana lakina käytettiin naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annettua lakia (myöhemmin tasa-arvolaki).
Käräjäoikeus ratkaisi asian osalta ensiksi kysymyksen siitä, olivatko hyvityskanteet valtion vaatimuksen mukaisesti vanhentuneita. Lopputulos tässä harkinnassa oli se, että hyvityskanteet oli nostettu tasa-arvolain 12 §:n 2 momentin mukaisen määräajan kuluessa. Toisekseen käräjäoikeuden ratkaistavaksi tuli jutun pääkysymys syrjintäolettaman syntymisestä. Tämän osalta oikeus päätyi tasa-arvolautakuntaa konsultoituaan siihen tulokseen, ettei valtio ollut kyennyt osoittamaan hyväksyttävää perustetta sille, että kantajat oli sijoitettu alempaan palkkaluokkaan kuin heidän verrokkinsa. Näin ollen valtio oli käräjäoikeuden mukaan syyllistynyt tasa-arvolain 8§: 2 momentin 2 kohdan mukaiseen palkkasyrjintään tapauksessa. Asia eteni hovioikeuteen, joka pysytti sekä käräjäoikeuden ratkaisun että siihen sisältyneet perustelut.
Korkein oikeus (KKO) oli kanteiden vanhentumista koskeneen vaatimuksen osalta samaa mieltä käräjäoikeuden kanssa. Sekä KKO:n että käräjäoikeuden näkemyksien mukaan kanteet oli nostettu tasa-arvolain 12 §:n 2 momentin mukaisessa määräajassa, sillä kanneoikeuden vanhentumisajan katsottiin alkaneen vasta siitä hetkestä, kun syrjiviksi väitettyjen palkkaehtojen soveltaminen oli lakannut.
Syrjintäolettamaa koskeneen pääasian osalta korkein oikeus on arvioinut sekä tasa-arvolain säännöksiä että niiden tulkitsemisessa auttaneita Euroopan unionin perustamissopimuksen 141 artiklaa ja neuvoston direktiiviä todistustaakasta sukupuoleen perustuvissa syrjintätapauksissa. KKO:n mukaan syrjintätapauksissa todistustaakka jakautui osapuolten välille siten, että syrjintää kokeneen osapuolen tuli ensin kyetä luomaan syrjintäolettama, jonka jälkeen todistustaakka kääntyi vastaajan puolelle. Kantajat olivat kyseisessä tapauksessa pyrkineet saamaan aikaan syrjintäolettaman esittämällä, että ainakin yksi vastakkaista sukupuolta ollut ja samaa työtä tehnyt, mutta kokemattomampi tuomari oli sijoitettu ylempään palkkaluokkaan kuin kukin kantajista. KKO:n mukaan kuitenkin yksinään se seikka, että kantajien joukossa oli kummankin sukupuolen edustajia osoitti siihen päätelmään, ettei kyse ollut ollut palkkasyrjinnästä sukupuolen perusteella. Näin ollen KKO näki, etteivät kantajat kyenneet luomaan syrjintäolettamaa edellä esitetyllä väitteellään ja kumosi hovioikeuden tuomion. Kaikki hyvityskanteet hylättiin myös KKO:n toimesta.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa