» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa on kyse liiketoimintakiellon määräämisestä sekä rikoksien tuomitsemisesta A:lle ja B:lle. Tapausta on käsitelty Vantaan käräjäoikeudessa, Helsingin hovioikeudessa sekä Korkeimmassa oikeudessa. Syyttäjä on valittanut asiasta Korkeimpaan oikeuteen.
Vantaan käräjäoikeudessa syyttäjä oli vaatinut A:lle ja B:lle rangaistusta seuraavista rikoksista:
1.) Rekisterimerkintärikos 23.9.1997. Tämä siitä syystä, että A ja B olivat totuudenvastaisesti vakuuttaneet kaupparekisteriä pitävälle viranomaiselle osakeyhtiön perusilmoituksessa osakeyhtiön osakepääoman maksetuksi.
2.) Kirjanpitorikos 1.10.1997-18.12.1998. A ja B olivat tahallaan laiminlyöneet osaksi liiketapahtumien kirjaamisen, hävittäneet kirjanpitoaineistoa ja merkinneet kirjanpitoon vääriä tai harhaanjohtavia tietoja. A on mainitun yhtiön tosiasiallinen johtaja ja B on hallituksen ainoa jäsen ja toimitusjohtaja. A on nostanut yhtiöstä varoja jatkuvasti. Ne varat oli laitettu kassatilille, jonka saldo oli yhtiön konkurssin alkaessa (18.12.1998) 591 784 markkaa. A oli myös maksanut yhtiön varoilla yhteensä 236 516 markalla tiettyjä menoja, joiden ei voitu katsoa olevan yhtiön liiketoimintaan kuuluvia. Yhtiölle oli myös hankittu 27 124 markan arvoinen kalusto, joka oli hävinnyt ilman, että kaluston luovuttamisesta oli mitään merkintää. Yhtiön liikevaihto oli ollut ensimmäisellä konkurssiin päättyneellä tilikaudella 1 560 000 markkaa.
3.) Verorikkomus 10.1.-10.12.1998. Ennakonpidätyksiä oli jätetty muun kuin maksukyvyttömyyden vuoksi maksamatta yhteensä 114 681 markkaa ja yhteensä 20 053 markkaa työnantajan sosiaaliturvamaksuja.
4.) Verorikkomus 15.1.-15.11.1998. Yhtiön arvonlisävero yhteensä 249 619 markkaa oli jätetty maksamatta.
Syyttäjä vaati myös A:n ja B:n määräämistä liiketoimintakieltoon. Tämä siitä syystä, että edellä kerrotulla menettelyllä A ja B olivat laiminlyöneet olennaisesti liiketoiminnan lakisääteisiä velvollisuuksia ja syyllistyneet liiketoiminnassaan rikolliseen menettelyyn. Kokonaisuutta arvioiden heidän toimintaansa tuli pitää velkojien, julkisen talouden sekä terveen ja toimivan taloudellisen kilpailun kannalta vahingollisena.
A ja B kiistivät syytteen kaikilta muilta osin kuin liiketoimintakieltoon määräämisen osalta. A selvitti tilannetta sillä, ettei yritykset antaneet luottoa pienelle yhtiölle, jonka seurauksena A oli joutunut maksamaan tiettyjä ostoja käteisellä. A:n mukaan myös verojen maksamisessa oli jouduttu joustamaan maksuvaran takia.
Käräjäoikeuden mukaan A ja B olivat syyllistyneet siihen, mistä heille oli vaadittu rangaistusta. Näin ollen käräjäoikeus tuomitsi heidät edellä mainituista rikoksista. A:lle tuomittiin yhteinen kymmenen kuukauden ja B:lle yhteinen viiden kuukauden vankeusrangaistus. Kummallekin vankeusrangaistus tuomittiin ehdollisena.
Käräjäoikeuden mukaan vaatimus liiketoimintakiellon määräämisestä tuli hylätä kokonaisuudessaan. Käräjäoikeus katsoi kuitenkin, että A ja B olivat laiminlyöneet liiketoiminnassa lakisääteisiä velvollisuuksia ja syyllistyneet näin ollen rikolliseen menettelyyn. Alustavasta erikoistilintarkastuskertomuksesta ilmeni, että lakisääteisiä vakuutuksia ei oltu maksettu ollenkaan. Laiminlyöntien määrää voitiin pitää olennaisena. Näin ollen heidät oli tuomittu edellä mainittuihin rikoksiin, mutta ei liiketoimintakieltoon. Käräjäoikeuden mukaan liiketoiminta oli perustunut ennemminkin taitamattomuuteen kuin suunnitelmalliseen toimintaan. Tähän johtopäätökseen käräjäoikeus päätyi, vaikka A:lla oli ollut muitakin konkursseja. Käräjäoikeuden mukaan liiketoimintakieltoon määräämiseen ei löytynyt perusteluja.
Syyttäjä valitti asiasta hovioikeuteen vaatien A:n ja B:n määräämistä liiketoimintakieltoon. Syyttäjän mukaan A tuli määrätä liiketoimintakieltoon ainakin kuudeksi vuodeksi ja B tuli määrätä ainakin viideksi vuodeksi liiketoimintakieltoon. Hovioikeuden mukaan käräjäoikeuden päätöstä ei tullut muuttaa.
Syyttäjälle myönnettiin valituslupa Korkeimpaan oikeuteen. Syyttäjä vaati valituksessaan A:n ja B:n määräämistä liiketoimintakieltoon. A ja B ovat vaatineet valituksen hylkäämistä.
Kysymys korkeimmassa oikeudessa on siitä, onko A:n ja B:n toimintaa liiketoimintakiellosta annetun lain mukaan pidettävä kokonaisuutena arvioiden velkojien, sopimuskumppanien, julkisen talouden tai terveen ja toimivan taloudellisen kilpailun kannalta vahingollisena niin, että liiketoimintakiellon määräämiseen on perusteet.
A ja B olivat laiminlyömällä kirjanpitoon liittyvät velvollisuutensa saaneet aikaiseksi sen, että luotettavuus yhtiöstä oli menetetty. Laiminlyönti oli ollut velkojille erityisen vahingollista, koska yhtiön laittaminen konkurssiin ja kirjanpidon selvittäminen oli puutteellisuuden vuoksi vaikeutunut olennaisesti.
Yhtiö ei ollut lainkaan ottanut työntekijöille lakisääteisiä vakuutuksia, minkä seurauksena oli syntynyt erityisesti Uudenmaan verovirastolle suuret velat yhtiöltä. Laiminlyönnin vaikutukset ovat kohdistuneet erityisesti julkiseen talouteen ja välillisesti myös muihin maksuvelvollisiin, joiden maksurasitusta tällaiset laiminlyönnit ovat omiaan lisäämään. Yhtiölle on laiminlyönnin perusteella syntynyt toisiin yrityksiin nähden oikeudeton kilpailuetu.
Kirjanpidon ja lakisääteisten maksujen huolehtiminen ovat yritystoiminnan perusperiaatteita. Näin ollen sen ei voida katsoa syntyneen A:n ja B:n taitamattomuudesta. Näin ollen kokonaisuutena arvioiden A:n ja B:n toiminta on ollut vahingollista velkojille, julkiseen talouteen sekä terveeseen ja toimivaan kilpailuun katsoen. Liiketoimintakielto voidaan liiketoimintakiellosta annetun lain mukaan määrätä enintään 7 vuodeksi ja vähintään 3 vuodeksi. Koska kokonaisuutena arvioiden A:n ja B:n menettely on ollut muuta kuin tietämättömyyttä sekä velkaa on kertynyt paljon, tulee liiketoimintakielto määrätä vähimmäismäärää reilusti ankarammaksi. A:lle määrätään liiketoimintakielto viideksi vuodeksi (alkaen 20.12.2002) ja B:lle määrätään liiketoimintakielto 4 vuodeksi (alkaen 20.12.2002).
Oikeusneuvos Kitunen on ollut eri mieltä liiketoimintakiellon määräämisen edellytysten osalta. Harkittaessa liiketoimintakiellon kestoa Kitusen mukaan huomioon tulee ottaa A:n ja B:n rikollisen menettelyn ja laiminlyöntien suuren moitittavuuden ja heidän toimintansa vahingollisuuden sekä myös se, että kielto määrätään vasta yli kahden vuoden kuluttua käräjäoikeuden päätöksestä. Kitunen päätyy kuitenkin samaan lopputulokseen kuin Korkeimman oikeuden enemmistö. Oikeusneuvos Tulenheimo-Takki on samalla kannalla kuin oikeusneuvos Kitunen.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa