Minilex - Lakipuhelin

Mikä on luottosopimus?


» Lakipuhelin neuvoo kokemuksella - Soita 0600 12 450 »

Kulutusluotolla tarkoitetaan kuluttajansuojalain mukaan luottoa, jonka luotonantajana toimiva elinkeinonharjoittaja sopimuksen mukaan myöntää tai lupaa myöntää lainanottajalle eli kuluttajalle lainana, maksunlykkäyksenä tai muuna vastaavana taloudellisena järjestelynä. Kun luotonantaja myöntää kuluttajalle edellä mainitun kaltaisen luoton, tulee osapuolten solmia luottoa koskeva luottosopimus.

Luotonantajan on ennen luottosopimuksen tekemistä selvitettävä kuluttajan luottokelpoisuus eli hankittava tietoja kuluttajan taloudellisesta tilanteesta. Luotonantajan intressissä on, että kuluttaja pystyy tulojensa perusteella suoriutumaan luoton takaisinmaksusta luotonantajalle. Luoton myöntämiseksi luotonantajan on lisäksi varmistuttava luottoa hakevan kuluttajan henkilöllisyydestä.

Luottosopimukseen kirjataan luottoa koskevat ehdot. Sopimus solmitaan kirjallisesti tai sähköisesti ja kuluttajalle luovutetaan oma sopimuskappaleensa.

Kuluttaja saa maksaa luoton takaisin kokonaan tai osittain jo ennen luoton erääntymispäivämäärää. Toisaalta luotonantajalla saattaa olla tällöin oikeus periä kuluttajalta korvaus, jos luoton korkoa ei ole sidottu viitekorkoon.

Kuluttajalla on myös oikeus perua tai irtisanoa luottosopimus tietuin edellytyksin. Jos kuluttaja taas rikkoo luottosopimukseen perustuvia velvoitteitaan esimerkiksi jättämällä maksuerän maksamatta, on luotonantajalla mahdollisuus vaatia kuluttajaa maksamaan ennen aikaisesti vielä erääntymätön maksuerä tai koko jäljellä oleva luotto tai esimerkiksi ottaa hallintaansa luotolla maksettu tavara. Tästä on kuitenkin oltava sovittu luottosopimuksessa. Lisäksi maksun on oltava vähintään kuukauden myöhässä.


- Lakipuhelin neuvoo joka päivä klo 6 - 24 -


Aiheeseen liittyvät artikkelit

 

Selaa lakitietoa

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »