Minilex - Lakipuhelin

Kuluttajansuojalaki ja korkokatto

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kuluttajansuojalaki sääntelee kuluttajaluotoista ja näin ollen myös siihen liittyvästä korkokatosta. Kuluttajaluotolla tarkoitetaan luottoa, jonka elinkeinonharjoittaja myöntää kuluttajalle esimerkiksi lainana tai maksun lykkäyksenä. 

Kuluttajansuojalaissa säädetään luottokustannusten enimmäismäärästä, ja uusi kulutusluottojen korkokatto tuli voimaan 1.9.2019. Kuluttajansuojalain mukaan kuluttajan nostamalle luotolle perittävää luoton korkoa ei saa sopia 20:tä prosenttia suuremmaksi.

Jos kuluttajan on sopimuksen mukaan maksettava muita kuin edellä tarkoitettuja luottokustannuksia, näiden määrä ei saa ylittää päivää kohden 0,01:tä prosenttia luoton määrästä. Kuluttajan maksettavaksi tulevat kustannukset eivät kuitenkaan saa ylittää 150:tä euroa vuodessa. Luottokustannuksia ei saa lain mukaan periä kuluttajalta ennakolta pidemmältä ajalta kuin vuoden ajalta. 

Mikäli luotonantaja rikkoo tätä korkokattoa, kuluttajalla ei ole velvollisuutta maksaa luoton korkoa eikä muita luottokustannuksia lainkaan. 

1.9.2019 voimaan tullut uusi korkokatto koskee kuitenkin vain tämän ajankohdan jälkeen tehtyjä uusia luottosopimuksia. Kyseistä ajankohtaa ennen tehdyt luottosopimukset jatkuvat vanhoilla ehdoilla, elleivät luotonantaja ja luotonsaaja asiasta muuta sovi. 

Säännöstä sovelletaan hyödykesidonnaiseen luottoon vain siinä tapauksessa, että kuluttajalla on oikeus nostaa näitä varoja luottosopimuksen mukaisesti. Hyödykesidonnaisella luotolla tarkoitetaan kulutushyödykkeen hankkimista varten myönnettyä luottoa, jossa luotonantajana toimii lähtökohtaisesti myyjä tai palvelun suorittaja.  

Korkokattoa koskevat tapaukset tulisi kuitenkin aina arvioitava tapauskohtaisesti, joten epäselvässä tapauksessa kannattaa vielä erikseen ottaa yhteyttä Minilexin lakimiehiin. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]