Minilex - Lakipuhelin

Luottosopimuksen peruuttamisoikeus


>> Lakipuhelin neuvoo vuosien kokemuksella - Soita 0600 12 450 >>

Kuluttajalla on oikeus peruuttaa solmimansa luottosopimus. Jos hän haluaa näin tehdä, on kuluttajan ilmoitettava peruuttamisesta luotonantajalle pysyvällä tavalla 14 päivän kuluessa sopimuksen tekemisestä tai siitä myöhäisemmästä ajankohdasta, jona kuluttaja on saanut luottosopimuskappaleen itselleen. Pysyvällä tavalla tarkoitetaan sitä, että kuluttajan on ilmoitettava peruuttamisesta joko kirjallisesti tai sähköisesti. Kuluttajan kannattaa huomata, ettei luottosopimuksen peruuttamisella ole vaikutusta luotolla mahdollisesti rahoitettuun kauppaan ja kauppaa koskevaan kauppasopimukseen. Kauppasopimuksen mukaiset velvoitteet sitovat kuluttajaa edelleen luottosopimuksen peruuttamisesta huolimatta.

Jos kuluttaja peruuttaa luottosopimuksen, voidaan häneltä periä luoton korko ajalta, jona luotto on ollut hänen käytettävissään. Luotonantaja on saattanut joutua maksamaan viranomaisille maksuja ja jos niitä ei palauteta luottosopimuksen peruuttamistilanteissa, voidaan maksut periä kuluttajalta. Kuluttajalta ei saa periä muita kuluja. Jos koron tai maksujen maksuvelvollisuudesta tai niiden määrästä ei ole annettu kuluttajalle ennakolta tietoa, ei kuluttajalta saa periä näitä kuluja. Myöskään silloin, kun koron määrää ei ole mahdollista antaa, eikä kuluttajalle ole annettu tietoa koron määräytymisen perusteista, ei koron maksua voida vaatia kuluttajalta. Jos kyse onkin etämyynnistä eli esimerkiksi verkkokaupasta, luotonantajalla on oikeus vaatia luottosopimuksen peruuttaneelta kuluttajalta korvauksena luoton todellinen vuosikorko siltä ajalta, jona luotto on ollut kuluttajan käytettävissä.

Kun luottosopimus on peruutettu, kuluttajan on luonnollisesti palautettava saamansa varat sekä maksettava mahdollinen korko ja muut maksut. Tämän on tapahduttava 30 päivän kuluessa siitä, kun ilmoitus luottosopimuksen peruuttamisesta on lähetetty luotonantajalle. Jos kuluttaja ei suorita korkoa tai maksuja, jää luottosopimus voimaan. Kuluja ei tarvitse maksaa ennen kuin luotonantaja täyttää omat velvollisuutensa. Kuluttajan luotolle mahdollisesti antama vakuus palautetaan silloin, kun kuluttaja palauttaa saamansa varat luotonantajalle.

Soittamalla lakipuhelimeen saatat säästää helposti jopa tuhansia euroja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

 

Selaa lakitietoa