Minilex - Lakipuhelin

Lainan irtisanomisen vaikutus luottotietoihin

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Luotonantajalla on oikeus irtisanoa kuluttajalle myöntämänsä jatkuvaa luottoa koskeva lainasopimus. Jatkuvalla luotolla tarkoitetaan lainan muotoa, jossa kuluttaja saa nostaa luottoa milloin tahansa sovittuun määrään asti ilman uuden lainasopimuksen solmimista.

Luotonantajalla voi olla oikeus irtisanoa laina, jos kuluttaja rikkoo lainasopimuksen ehtoja. Luotonantaja voi olla sopimuksen mukaan oikeutettu vaatimaan erääntymättömän maksuerän maksamista, ottamaan kuluttajalle myyty tavara takaisin tai olla oikeutettu saattamaan voimaan muu erityinen seuraamus kuluttajan sopimusrikkomuksen seurauksena. Muuna erityisenä seuraamuksena voi olla esimerkiksi luottosopimuksen irtisanominen. Jotta luotonantaja voi vedota oikeuteensa irtisanoa sopimus, tulee kuluttajan maksusuorituksen olla viivästynyt vähintään kuukauden ja olla edelleen suorittamatta. Luotonantaja ei voi kuitenkaan ryhtyä lainan irtisanomistoimenpiteisiin, jos kuluttajan maksusuorituksen viivästyminen on johtunut kuluttajan sairaudesta, työttömyydestä tai muista edellä mainittuihin verrattavista kuluttajasta riippumattomista syistä.

Lainan irtisanominen ei eräännytä jo nostettua luottoa irtisanomishetkellä tai irtisanomisajan kuluttua loppuun. Kuluttaja maksaa lainan takaisin luottosopimuksessa sovittuja ehtoja noudattaen. Irtisanominen ei lakkauta kuluttajan velvollisuutta maksaa jo nostamansa luotto takaisin. Jos kuluttaja ei edelleenkään suorita velkaansa luotonantajalle, uhkaa häntä luottotietojen menetys. Maksun laiminlyönnin seurauksena kuluttajan luottotietoihin voidaan kirjata maksuhäiriömerkintä. Jos kuluttajan maksusuoritus on viivästynyt vähintään 60 päivää maksun alkuperäisestä eräpäivästä eikä uudesta maksusopimuksesta ole sovittu, on luotonantajalla oikeus ilmoittaa kuluttajaa koskevat maksuhäiriötiedot luottotietorekisteriin. Rekisteriin ilmoittaminen edellyttää edellä mainitun lisäksi ensinnäkin sitä, että kulutusluottosopimukseen on sisältynyt maininta maksuhäiriötietojen mahdollisesta luovuttamisesta rekisteriin. Toiseksi, luotonantajan on tullut lähettää kuluttajalle vähintään 21 päivää ennen maksuhäiriötietojen luovuttamista kirjallinen kehotus maksun suorittamisesta sekä muistuttaa kuluttajaa maksuhäiriötietojen luovuttamisen edellytyksistä.

Lainopillista neuvonantoa saat ottamalla yhteyttä Minilexin lakimiehiin.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]