Minilex - Lakipuhelin

Eurooppapatentti helpottaa patentin hakemista eri Euroopan maissa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Eurooppapatentti on patentti, joka myönnetään Euroopan patenttivirastossa. Kansallisten vahvistusten jälkeen eurooppapatentti muuttuu kussakin valtiossa kansalliseksi patentiksi, jota kohdellaan valtion sisällä samoin kuin kansallisia patentteja. Eurooppapatenttia ei pidä sekoittaa kansainväliseen patenttiin, joka perustuu kansainväliseen patenttiyhteistyösopimukseen. Eurooppapatenttijärjestelmä on syntynyt vuonna 1977. Sen tarkoituksena on nopeuttaa ja helpottaa patentin hakemista yhtä aikaa useammassa eri Euroopan maassa. Eurooppapatentti perustuu Euroopan patenttisopimukseen, ja siihen on liittynyt 38 valtiota sekä 2 valtiota on tehnyt erillissopimuksen eurooppapatenttien ulottamisesta koskemaan myös niitä. Suomi liittyi tähän sopimukseen vuonna 1996. Suomen lisäksi siihen kuuluu useimmat Euroopan maat, mukaan lukien Pohjoismaat. Eurooppapatentti ei ole kansainvälinen patentti, joka olisi automaattisesti kaikkialla voimassa. Sen jälkeen, kun Euroopan patenttivirasto on myöntänyt patentin, se on vielä saatettava erikseen voimaan jokaisessa halutussa maassa, maan kansallisen lainsäädännön mukaan. Eurooppapatentti ei siis ole ylikansallinen patentti, vaan se muuntuu valtion sisällä kansalliseksi patentiksi, jota koskevat valtion omat kansalliset lait. Tästä huolimatta eurooppapatentti on erillisiä kansallisia patenttihakemuksia helpompi, nopeampi ja edullisempi keino saattaa patentti voimaan useassa eri Euroopan valtiossa.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]