Minilex - Lakipuhelin

Lisenssi antaa oikeuden käyttää toisen omistamaa patenttia

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Patentinhaltija voi myöntää jollekin ulkopuoliselle oikeuden käyttää patenttia. Kyseessä on käyttölupa eli lisenssi. Lisenssillä annetaan toiselle oikeus käyttää patenttia ammattimaisesti hyväkseen, eli esimerkiksi valmistaa patentin suojaamaa keksintöä ja myydä sitä eteenpäin. Yleensä lisenssi myönnetään vain jonkinlaista korvausta vastaan. Jos patentinhaltija on antanut toiselle oikeuden ammattimaisesti käyttää hyväksi keksintöä, tämä saa luovuttaa oikeutensa edelleen ainoastaan, mikäli siitä on sovittu. Käyttöoikeuden eteenpäin luovuttaminen on siis lähtökohtaisesti kiellettyä, mutta patentin haltija ja lisenssinsaaja voivat kuitenkin sopia myös toisin. Milloin patenttiin on luovutettu käyttölupa, siitä on pyynnöstä tehtävä merkintä patenttirekisteriin ja vastaavasti kun käyttölupa on lakannut olemasta voimassa, se on poistettava rekisteristä. Rekisterimerkintä on hyödyllinen, sillä sen avulla myös ulkopuoliset saavat tiedot myönnetystä lisenssistä ja sen laadusta. Merkintä voi tällä tavoin estää lisenssin tahallista ja tahatonta väärinkäyttöä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]