Minilex - Lakipuhelin

Työsuhdekeksinnöstä on ilmoitettava työnantajalle viipymättä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kun työntekijä tekee työsuhdekeksinnön tai virkamies virkasuhdekeksinnön, tästä on ilmoitettava viipymättä työnantajalle. Ilmoituksen yhteydessä työnantajalle on annettava selvitys keksinnöstä. Selvityksen tarkoituksena on antaa työnantajalle käsitys siitä, minkälainen keksintö on kyseessä. Kyseisen selvityksen tulee siis olla sellainen, että työnantaja sen perusteella voi ymmärtää keksinnön. Työnantajan pyynnöstä työntekijän tulee myös ilmoittaa käsityksensä siitä, millaisessa yhteydessä työsuhteeseen keksintö on syntynyt. Tällä tavoin työnantaja voi paremmin arvioida sitä, onko kyseessä tavallinen vai työsuhdekeksintö. Ilmoitus tulee kokonaisuudessaan antaa kirjallisessa muodossa, mutta osapuolet voivat sopia myös toisin. Jos työntekijä on ennen ilmoitusvelvollisuutensa syntymistä saanut tiedon työnantajan kanssa samaan konserniin kuuluvan yrityksen toiminta-alasta, joka olennaisesti poikkeaa työnantajan toiminta-alasta, koskee työntekijän ilmoitusvelvollisuus myös keksintöjä ensiksi mainitun yrityksen toiminta-alalta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]