Minilex - Lakipuhelin

Määräajoissa joustaminen on mahdollista

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Monissa patenttiasioissa on asetettu määräaikoja, joiden kuluessa tietyt patenttiin liittyvät toimet on suoritettava. Asetettujen aikojen noudattamatta jättäminen voi johtaa muun muassa oikeudenmenetyksiin ja ylimääräisiin korvausvelvollisuuksiin. Määräaikojan tarkoituksena on muun muassa jouduttaa prosessia, sillä menettelyiden sujuvuus on yleensä sekä patentinhaltijan tai -hakijan että patenttiviranomaisen etu. Vaikka lähtökohtaisesti asetetut määräajat ovat ehdottomia, niistä voidaan kuitenkin poikkeustilanteissa joustaa. Kun patentinhaltija tai -hakija ei ole suorittanut tiettyä toimenpidettä annetussa ajassa, viranomainen voi poikkeuksellisesti katsoa, että toimenpide on kaikesta huolimatta tehty määräajassa. On olemassa kaksi edellytystä, joiden täyttyessä viranomainen voi jättää patenttiin liittyvän määräajan ylittymisen huomioimatta. Ensiksikin vaaditaan, että patentinhaltija tai -hakija on pyrkinyt noudattamaan määräaikaa ja on tätä varten toiminut niin huolellisesti kuin olosuhteet vaativat. Määräajan ylittyminen ei toisin sanoen ole ollut hakijan vika, koska hän on aidosti tehnyt parhaansa pysyäkseen annetun ajan sisällä. Toiseksi toimenpiteen hyväksyminen määräajan ylittymisestä huolimatta edellyttää, että patentinhakija tai -haltija on suorittanut toimen viimeistään kahden kuukauden kuluessa siitä, kun toimenpiteen este on päättynyt. Hakija ei siten saa viivytellä turhaan, vaikka pätevä este määräajan ylittymiselle olisi olemassa. Ehdoton takaraja on vuosi määräajan päätymisestä. Tämän määräajan ylittymisen jälkeen asiassa ei voida joustaa edes pätevästä syystä. Joustomahdollisuuden katkeaminen vuoden jälkeen on myös riippumaton siitä, onko este tässä ajassa poistunut vai ei.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]