Minilex - Lakipuhelin

Korkeakouluissa tehtäviä keksintöjä käsittelee oma jaosto

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Keksintölautakunnan yhteydessä toimii jaosto korkeakouluissa tehtäviä keksintöjä koskevia asioita varten. Jaoston puheenjohtajana toimii keksintölautakunnan puheenjohtaja. Puolueettomina jäseninä toimivat keksintölautakunnan kaksi puolueetonta jäsentä. Muut jäsenet, joiden tulee olla korkeakouluoloihin sekä keksintötoimintaan perehtyneitä ja joista kolme edustaa korkeakouluja työnantajina ja kolme edustaa keksijöitä työntekijöinä, nimittää valtioneuvosto kolmeksi vuodeksi kerrallaan asianomaisten järjestöjen ehdotuksesta. Valtioneuvosto nimittää kullekin jaoston jäsenelle yhden varajäsenen, joka täyttää jäsenestä säädetyt vaatimukset. Jaoston tehtävät vastaavat keksintölautakunnan tehtäviä. Jaosto esimerkiksi antaa pyydettäessä lausuntoja osapuolille, tuomioistuimelle ja patentti- ja rekisterihallitukselle. Lausunnot koskevat yksittäisiä tapauksia, joissa on kyse riidoista tai epäselvyyksistä korkeakoulussa tehtävästä keksinnöstä. Lausunnot ovat myös pääsääntöisesti julkisia ja maksuttomia eivätkä ne ole sitovia ratkaisuja, vaan asianosaiset saavat itse päättää, noudattavatko lausuntoa. Jaostolla on laaja oikeus saada osapuolilta tietoja, joita se tarvitsee lausuntoa tehdessään. Jaostossa käsiteltävistä asioista päättää keksintölautakunnan puheenjohtaja yhdessä puolueettomien jäsenten kanssa. Osapuolet voivat myös sopia, että jaosto toimii heidän välilleen syntyvissä riidoissa välitystuomioistuimena. Tällöin jaoston toiminta ei kuitenkaan ole maksutonta, vaan osapuolten tulee suorittaa jaostolle palkkion.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]