Minilex - Lakipuhelin

Mitättömät sopimusehdot työ- ja virkasuhdekeksinnöissä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Työnantaja ja työntekijä voivat verrattain vapaasti sopia, mitä oikeuksia, jos mitään, työnantajalla on työntekijän tekemiin keksintöihin, jotka hän on tehnyt työtehtäviensä yhteydessä työsuhteensa aikana. Sama koskee virkasuhdetta. Osapuolten sopimusvapaudelle on kuitenkin asetettu tiettyjä rajoituksia. Näillä rajoituksilla pyritään suojelemaan erityisesti keksinnön tehnyttä työntekijää tai virkamiestä ja takaamaan hänelle tietyt minimioikeudet. Sopimukseen sisällytetty lainvastainen rajoitus on mitätön. Mitätöntä ehtoa ei tarvitse noudattaa, eikä siihen voida vedota oikeudessa. Tilanteessa, jossa minkäänlaista sopimusta ei ole tehty, noudatetaan lainsäädännössä asetettuja pääsääntöjä. Työntekijän oikeuksia, joita sopimuksella ei voida rajoittaa, on lukuisia. Esimerkiksi keksijän perusoikeutta keksintöön pidetään perusperiaatteena, jonka ydintä ei saa loukata. Työntekijällä on lähtökohtaisesti keksintöönsä sama oikeus kuin muulla keksijällä. Jos työnantaja ottaa oikeuden työsuhdekeksintöön, sen on perustuttava joko lakiin tai nimenomaiseen sopimukseen. Jos näin ei ole, työntekijällä on keksintöönsä normaalit keksijän oikeudet. Osapuolet eivät myöskään voi pätevästi sopia korvauksettomuudesta. Työntekijällä on aina oikeus kohtuulliseen korvaukseen keksinnöstä, vaikka asiassa olisi aiemmin toisin sovittu. Toisin sanoen työntekijän ja työnantajan ennen keksinnön syntymistä tekemä sopimus, jossa työntekijä luopuu oikeuteensa kohtuulliseen korvaukseen, on mitätön sanotun sopimusehdon osalta. Samoin työntekijän oikeus nostaa korvauskanne on hyvin vahva. Ensinnäkin työntekijällä on kymmenen vuotta aikaa työnantajan ilmoitettua ottavansa oikeuden keksintöön nostaa sanottu kanne. Kuitenkin milloin keksintöön on haettu patenttia, kanne voidaan kuitenkin aina panna vireille vuoden kuluessa patentin myöntämisestä. Tästä oikeudesta ei voida sopia työntekijän vahingoksi. Lisäksi työntekijän tietojenantovelvollisuus on loukkaamaton, eikä siitäkään voida sopimuksella pätevästi toisin sopia. Työnantaja on siis aina velvollinen antamaan työntekijälle keksinnöstä maksettavan korvauksen määrittämiseksi tarpeelliset tiedot. Samaten työnantajan ja työntekijän välinen sopimus, joka rajoittaa viimeksi mainitun oikeutta määrätä keksinnöstä, joka tehdään enemmän kuin vuosi työsuhteen päättymisen jälkeen, on mitätön.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]