» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
A ja B olivat ostaneet tilan, jonka kauppahinta oli ollut 630 000 markkaa. Kauppakirja oli allekirjoitettu 10.7.1987.
Kaupan rahoitus oli toteutettu niin, että B oli maksanut 320 000 markkaa sekä 37 800 markan leimaveron. A oli ottanut pankista 320 000 markan lainan, mutta laina oli tullut sekä A:n että B:n nimiin. Lainan vakuudeksi oli kirjattu ostettuun kiinteistöön kiinnitetyt haltijavelkakirjat.
A ja B olivat kaupan aikana olleet avoliitossa ja kauppakirjassa ei oltu määritelty ostajien omistusosuuksia.
He olivat myyneet kiinteistön 590 000 markan kauppahinnalla 25.11.1993. Kun kauppakirja oli allekirjoitettu, kauppahinnasta oli kuitattu saaduksi 350 000 markkaa. Osa rahoista oli käytetty A:n velkojen maksuun ja osa jäänyt B:lle. Lopusta 240 000 markasta oli sovittu, että se maksetaan viimeistään 17.1.1994. Myöhemmin B oli sopinut ostajien kanssa, että se tulee suorittaa 14.1.1994. Ainoastaan B oli ollut paikalla tuolloin ja hän oli yksin kuitannut loppukauppahinnan saaduksi. Rahat olivat jääneet B:n haltuun.
Käräjäoikeus oli tuominnut B:n kavalluksesta 70:een 75 markan määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 5 250 markkaa. B velvoitettiin suorittamaan A:lle korvaukseksi vahingosta 84 906 markkaa 16 prosentin korkoineen 14.1.1994 lukien.
Hovioikeus oli hylännyt syytteen ja vapauttanut B:n tuomitusta rangaistuksesta. Muilta osin hovioikeus jätti käräjäoikeuden tuomion voimaan.
B oli oikeudenkäynnissä kertonut, että he olivat A:n kanssa sopineet kauppahinnan jaosta niin, että velkojen maksamisen jälkeen jäljelle jäävä loppuosa kauppahinnasta jäi yksin B:lle. Hovioikeuden mukaan, kun otettiin huomioon kiinteistön hankintakustannusten osuus B:n osalta ja A:n ja B:n keskinäinen suhde taloudellisten suhteiden osalta, B:n kertomuksen mukainen sopimus oli mahdollinen, eikä sitä oltu näytetty vääräksi.
Hovioikeus katsoi siten, ettei asiassa oltu näytetty, että B olisi syyllistynyt kavallukseen, kun oli pitänyt loppukauppahinnan itsellään. Hovioikeus tutki kuitenkin A:n vaatimuksen kauppahinnan osan palauttamisesta oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 11 §:n nojalla. Se katsoi, ettei asiassa oltu näytetty, että A:n ja B:n kesken olisi sovittu omistusoikeuden jakamisesta muuta, kuin että se jakautuu puoleksi kummallekin. Myöskään siitä ei oltu esitetty näyttöä, että A ja B olisivat sopineet, että B saa pitää rahat, jotka jäivät lainojen maksun jälkeen. B oli sen takia velvollinen suorittamaan A:lle käräjäoikeuden maksettavaksi tuomitseman määrän korkoineen.
Korkein oikeus pysytti hovioikeuden tuomion siltä osin, kuin B oli vapautettu hänelle tuomitusta rangaistuksesta. Se kumosi tuomion siltä osin, kuin B oli velvoitettu suorittamaan A:lle mainitut vahingonkorvaukset, koska asian yksityisoikeudellinen vaatimus ja väite siitä oli epäselvä, joten asian käsittelyä oli jatkettava käräjäoikeudessa.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa