» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Vakuutukseen sovellettavien 1.1.1989 voimaan tulleiden yleisten ehtojen kohdan 9.3 mukaan vakuutuksenottajan, joka ei hyväksy vakuutusyhtiön toimeenpanemaa ehtojen muutosta tai vakuutusmaksun korotusta, tulee siitä kirjallisesti ilmoittaa vakuutusyhtiölle 30 päivän kuluessa siitä, kun hän sai tiedon muutoksesta.
A ja B olivat pitäneet vakuutusmaksun korotusta indeksikorotuksen ylittävältä osalta sopimuksen vastaisena. He kertoivat maksaneensa korotetun maksun siksi, että välttäisivät vakuutusehtojen mukaisen vakuutuksen lakkaamisen. Maksun korotus oli käynyt ilmi vakuutusyhtiön kirjeestä 18.10.1990 ja se tuli voimaan vuoden 1991 alusta. He olivat ilmoittaneet vastustavansa korotusta kirjeellään 15.7.1991.
Kanteessa oli kyse siitä, oliko vakuutusyhtiöllä oikeus korottaa vakuutusmaksua, siitä, tuliko sopimuksen vastainen maksu palauttaa sekä siitä, voitiinko vakuutus saattaa uudelleen voimaan. Korkeimman oikeuden mukaan oikeutta näiden vaatimusten vireilletuloon ei tullut kytkeä mainitun yleisen ehdon määräaikaan.
Korkein oikeus totesi, että mainitulla yleisellä ehdolla on tärkeä merkitys vakuutuksenottajalle sikäli, että hän voi ilmoituksellaan saada vakuutuksen lakkaamaan vakuutusyhtiön käytettyä oikeuttaan muuttaa vakuutuksen ehtoja tai vakuutusmaksua. Myös vakuutusyhtiölle on tarpeen tietää, pysyykö vakuutuksenottaja sopimuksessa sen muutetussa muodossa, joskin se ilmenee myös siitä, maksaako vakuutuksenottaja vakuutusmaksun muutoksen jälkeen.
Nyt oli kuitenkin kyse tilanteesta, jossa A ja B olivat halunneet vakuutuksen pysyvän voimassa.
Yleisten ehtojen mukaan asianosainen, jota vakuutusyhtiön tekemä päätös ei tyydytä, voi panna yhtiötä vastaan kanteen vireille vuoden kuluessa siitä, kun hän sai tiedon vakuutusyhtiön päätöksestä. Nyt kyseessä oleva kanne oli pantu vireille 1.4.1992 eli yli vuoden kuluttua siitä, kun he olivat saaneet tiedon vakuutusmaksun korottamisesta. Ehtoon vetoaminen edellyttää asiaan sovellettavan vakuutussopimuslain 30 §:n 1 momentin mukaan, että vakuutuksenantaja on kirjallisesti kehottanut vakuutuksenottajaa määräajassa laillisesti hakemaan saamistaan. Tällaista kehotusta ei oltu sisällytetty kirjeeseen, joka oli koskenut vakuutusmaksun korottamista eikä sitä ole esitetty annetun, joten vakuutusyhtiö ei KKO:n mukaan voinut vedota edellä mainittuun yleiseen ehtoon. Kanne ei ollut vanhentunut.
Ottaen huomioon sen, että epäselvää sopimusehtoa tulee tulkita laatijansa vahingoksi, KKO totesi, että A ja B ovat voineet tulkita vakuutusehtoja niin, että vakuutusmaksun korotus oli sallittua vain indeksiehdon mukaisesti. Vakuutuskirjan ehto syrjäytti yleisen sopimusehdon, joten yhtiöllä ei ollut oikeutta korottaa vakuutusmaksua enempää kuin indeksiehdon mukaisesti.
A ja B olivat kertoneet, että yhtiö oli yksipuolisesti merkinnyt vakuutuksen rauenneeksi 1.6.1992. Kantajien laskelman mukaan heillä oli vakuutuksen voimassaoloajalta 799,71 markan saaminen yhtiöltä, jos oli niin, että vakuutusmaksua oltiin voitu korottaa vain indeksiehdon mukaisesti. KKO totesi, ettei kantajien viaksi jää sellaisia maksulaiminlyöntejä, jotka olisivat muodostaneet yhtiölle oikeuden lakkauttaa vakuutus yksipuolisesti.
A ja B olivat tehneet vaatimuksen liikaa maksetun maksun palauttamisesta ennen, kuin yhtiö oli lakkauttanut vakuutuksen. Se, että kantajat eivät ole maksaneet maksuja sen jälkeen, kun yhtiö oli merkinnyt vakuutuksen lakkautetuksi ja siten rikkonut kantajien ja vastaajan sopimusta, ei ole esteenä vakuutuksen voimaansaattamiselle
Korkein oikeus velvoitti yhtiön palauttamaan A:lle ja B:lle heidän liikaa maksamansa vakuutusmaksut 779 markkaa 71 penniä 16 prosentin korkoineen 513,01 markalle 1.1.1992 lukien ja 286,70 markalle 1.6.1992 lukien. Vakuutus oli saatettava voimaan 1.6.1992 lukien.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa