vakuutetun mahdolliset oikeudenkäyntikulut ja siihen välittömästi liittyvät muut kulut, kuten esimerkiksi ... kuitenkaan kata kaikkia riita-asioita. Muun muassa hallintotuomioistuimessa ja erityistuomioistuimissa ... korvaako vakuutusyhtiö riidassa käytettävän avustajan kulut. Oikeusturvavakuutus ja oikeusapu ...
tämän rajan ylittämiseen. Oikeusapuun oikeutetun henkilön valintaoikeus yksityisen ja julkisen ... ylimenevästä osuudesta asiakkaan ja avustajan on päästävä sopimukseen. Mikäli oikeusapua saanut henkilö häviää ... oikeudenkäyntikuluja. Oikeusturvavakuutus ja oikeusapu ...
kelpoisuutensa, ei oikeustoimi sido päämiestä. Onkin hyvä huomata, että toimivalta ja kelpoisuus ovat ... käsitteellisesti eri asioita ja kelpoisuus on käsitteenä laajempi, vaikka niillä onkin osittain samanlainen ... esimerkiksi edustajan aseman perusteella. Edustaminen ja valtuutus ...
ja erilaisten yleisötilaisuuksien järjestäjiä. Palvelusten tarjoajiin luetaan myös liikehuoneiston, ... ja koska taloudellinen hyöty jakaantuu palvelusten tarjoajia suosivasti. Palvelusten tarjoajien ... käyttävät palveluksia. Erityisiä korvaus- ja vastuutilanteita ...
omistajalle annetaan erityinen optiotodistus oikeudesta ja sen ehdoista. Optiotodistusta tai juoksevaa ... rekisteröity ja osuuskunta on saanut täyden maksun optio-oikeudesta tai vaihtovelkakirjasta. Osuuskunnan ... hallituksen tulee mitätöidä sellaiset optio-oikeudet ja vaihtovelkakirjat, joita ei ole täysin maksettu, ennen ...
tuomioistuinratkaisun ja kääntyy sen jälkeen ulosottoviranomaisen puoleen maksun saamiseksi velallisen omaisuudesta. ... ja myydä itse pantin kohteen. Tämä koskee kuitenkin vain panttina olevia irtaimia esineitä, joita ... ovat tyypillisesti esimerkiksi taulut, korut, osakkeet ja asunto-osakkeet. Jos panttioikeuden kohteena ...
kuuluvat muun muassa testamentin tekijän lapset ja lapsen lapset sekä testamentin tekijän vanhemmat ja ... testamentin todistajana. Esteellisiä todistamaan testamenttia ovat myös testamentin tekijän sisarukset ja ... puolisisarukset. Sukulaisen aviopuoliso on myös esteellinen ja siten todistajaksi kelpaamaton. Kukaan ei voi ...
oikeushenkilöihin kuten yhdistyksiin ja säätiöihin. Aviopuolisot perivät toisensa suoraan lain nojalla, mutta ... ja avioliitto purkautuu myöhemmin muusta syystä kuin testamentin tekijän kuoleman johdosta, ... testamentin raukeaminen voidaan estää, mutta todistelu saattaa tässä tapauksessa osoittautua hankalaksi ja ...
kulkuneuvot, kiinteistöt ja yrityksen kiinnityskelpoinen omaisuus. Kiinteistöön tulee hakea kiinnitys, jos ... toistaiseksi. Velkakirjaa tarvitaan kuitenkin eräiden kulkuneuvojen vakuuskäytössä ja yrityskiinnityksessä. ... Tällaisia kulkuneuvoja ovat esimerkiksi kuorma-autot, linja-autot, alukset ja ilma-alukset. ...
Jokaisella Suomessa pysyvästi asuvalla henkilöllä on oikeus saada hyvää terveyden- ja ... sairaanhoitoa. Hoito on järjestettävä potilaan vakaumusta, yksityisyyttä ja ihmisarvoa kunnioittaen. Ihmisiä ei ... lopputulokseen. Hoitovirhettä epäillessä suositellaan ensin ottamaan yhteyttä hoitoa antaneeseen hoitopaikkaan ja ...