vastuussa siitä, että vuokralainen voi käyttää vuokralle annettua maata vuokrasopimuksen mukaisesti ja koko ... aina ennen ostopäätöksen tekemistä tarkistaa julkisesta lainhuuto- ja kiinnitysrekisteristä, rasittaako ... ryhtymään vuokranantajaksi, hän voi vapaaehtoisesti tulla vuokranantajaksi ja tällä tavoin pitää ...
Suomessa vai muualla. Henkilön katsotaan asuvan Suomessa, mikäli hänellä on täällä varsinainen asunto ja ... olevaan henkilöön. Verosääntöjä selvittäessä on tärkeää huomata, että termien ja määritelmien sisällöt ... jota verolainsäädännön sisällä. Esimerkiksi perintö- ja lahjaverotuksessa Suomessa asumisella ...
Mikäli vahingon kärsijä toimii moitittavasti ja on passiivinen hänelle aiheutuneen vahingon ... torjunnassa ja rajoittamisessa, vahingonkorvausta saatetaan sovitella vahingon kärsijän vahingoksi tämän oman ... Vahingon kärsijän velvollisuus rajoittaa ja torjua vahinkoja on olemassa sekä vahingon tapahduttua, että ...
palveluksen luovutusajankohdan määrää osapuolten välinen sopimus. Toimeksisaaja ja tilaaja eivät välttämättä ... laatuun ja laajuuteen nähden kohtuullisessa ajassa sopimuksenteosta. Kohtuullisen ajan pituus riippuu ... kohde-esineeseen. Jos palveluksen kohteena on toimeksisaajan hallinnassa oleva irtain esine, ja tilaaja laiminlyö ...
Tilaajalla on oikeus korvaukseen kuluttajapalveluksen viivästyksen ja virheen aiheuttamien ... aiheutuneiden välittömien ja välillisten vahinkojen kohdalla, sillä huolellisesti toiminut toimeksisaaja ... ja tilaaja on kutsunut paikalle asentajan turhaan, tästä aiheutuvia kustannuksia pidetään välillisenä ...
peruuttamisaika. Tällöin kuluttajan on peruutettava aikaosuusasunto viimeistään vuoden ja 14 päivän kuluttua siitä, ... ennakkotietolomaketta, peruuttamisaika päättyy kolmen kuukauden ja 14 päivän kuluttua edellä mainitusta ajankohdasta. Jos ... liitännäissopimusten peruuntumisen ilman toimenpiteitä ja kuluttajalle koituvia seuraamuksia. Lisäksi peruuntuvat ...
mahdollisesti rahoitettuun kauppaan ja kauppaa koskevaan kauppasopimukseen. Kauppasopimuksen mukaiset ... Luotonantaja on saattanut joutua maksamaan viranomaisille maksuja ja jos niitä ei palauteta luottosopimuksen ... maksettava mahdollinen korko ja muut maksut. Tämän on tapahduttava 30 päivän kuluessa siitä, kun ilmoitus ...
pitkäkestoinen ja korkokaton avulla säästetyt korkomenot ylittävät korkokaton hankintahinnan. Jos taas korot ... viitekorkoa vai viitekoron ja marginaalin muodostamaan kokonaiskorkoa. Pankilta kannattaa varmistaa myös, ... summan sivuun ja näin varautuu mahdolliseen korkojen nousuun. Kulutusluotto ...
osakkeita, rahaa, kuolinpesäosuuksia, hallintaoikeudesta luopumisia, ulkomaan matkoja ja eläimiä. Kolmen ... varallisuuslajeja. Näissä puitteissa lahjoja voi siis antaa vapaasti. Lahjat ovat myös antaja- ja saajakohtaisia, eli ... kuitenkin edellyttää, että kyse on todella lainasta ja takaisinmaksusta on myös laadittu uskottava ...
Vaikka pääsääntönä vuokraoikeudessa on vastikkeen maksaminen jälkikäteen, on asuin- ja ... seuraavalle arkipäivälle muun muassa arkilauantai ja pyhäpäivä. Jos asuinhuoneisto on vuokrattu muuta ... aiheuttamastaan vahingosta. Asuinhuoneiston vuokra saadaan aina maksaa tilisiirrolla, ja muu sopimusehto on ...