Laki- ja rikosuutiset

29.04.2018

Viime syksynä eduskunnan vierailijalistat nousivat kuumaksi puheenaiheeksi. Korkein hallinto-oikeus linjasi, että eduskunnan vierailijalistat ovat henkilörekistereitä, joiden julkisuus määräytyy julkisuuslain mukaan.

29.04.2018

Sosiaalisen median aikakaudella valeuutisten määrä on lisääntynyt hälyttävästi. Valeuutiset perustuvat tavallisesti mielipiteisiin ja niitä laaditaan vastoin hyvää journalistista tapaa. Tieto on väärää ja se on kaikin puolin harhaanjohtavaa.

28.04.2018

Hovioikeuden 27.4.2018 antama päätös koski tapausta, jossa haastemies oli hovioikeudelle tekemässään selvityksessä ilmoittanut tavoitelleensa yhtiön edustajia postitse ja kehottanut heitä ottamaan yhteyttä sekä käynyt yhtiön kotiosoitteessa.

28.04.2018

Korkeimman hallinto-oikeuden 27.4.2018 antama ratkaisu koski A:ta, joka oli 4.7.2014 päivätyllä lahjakirjalla saanut B:ltä ja B:n veljeltä C:ltä X Oy:n osakkeita 15 prosenttia vastaavan määrän yhtiön osakekannasta. B ja C olivat ennen luovutusta omistaneet yhdessä yhtiön koko osakekannan.

27.04.2018

Euroopan komissio ehdottaa 27.4.2018 uusia sääntöjä verkkoalustoille avoimuuden ja oikeudenmukaisuuden varmistamiseksi.

27.04.2018

Liikennemarkkinoiden lainsäädäntö tullaan kokoamaan yhteen liikennepalvelulakiin kolmessa eri vaiheessa. Uudistuksen myötä käyttäjille tullaan tarjoamaan parempia liikennepalveluita sekä valinnanvapautta.

25.04.2018

Ehdotuksen mukaan voimassa oleva varhaiskasvatuslaki on määrä kumota ja säätä uusi varhaiskasvatuslaki. Säännöksiä, kuten lasten päivähoidosta annetun asetuksen säännökset koottaisiin uuteen varhaiskasvatuslakiin.

24.04.2018

Valtioneuvoston esityksestä ampuma-aselakia, sekä muutamia siihen liittyviä lakeja. Pääasiassa muutos tuli koskemaan lupaprosessin sujuvuutta sekä nopeutta, ilman että kuitenkaan aseturvallisuudesta tingittäisiin.

21.04.2018

Liikesalaisuuslailla on tarkoitus asettaa liikesalaisuusdirektiivi täytäntöön Suomessa. Uusi laki sisältäisi direktiivin edellyttämät säännökset.

20.04.2018

Oikeusministeriö toimitti 19.4.2018 alueellistamisen koordinaatioryhmälle tuomioistuinviraston sijoittamispaikkaselvityksen. Tuomioistuinviraston perustamisen valmistelu aloitettiin tammikuussa.