Valtioneuvosto esitti 7. syyskuuta 2017 ampuma-aseiden lupaprosessia koskevien lainmuutosten vahvistamista tasavallan presidentille, joka vahvisti ne seuraavana päivänä. Osa muutoksista tuli voimaan 1. joulukuuta 2017 ja loput tulevat voimaan vastaavasti joulukuussa 2018.
Uusi muutettu ulosottokaari tuli voimaan 1. helmikuuta 2018.
WSP Finland Oy:n selvityksen koulujen kesälomien siirron vaikutuksista matkailuelinkeinoon-mukaan koulujen kesälomien siirto kahdella viikolla toisi roimat lisätulot sekä lisäisi työllisyyttä.
Verohallinnon uusi vakuutettujen sekä työnantajienkin käyttöön tarkoitettu sairausvakuutusmaksua koskeva ohje, koskee vakuutetun sairausvakuutusmaksua ja työnantajan sairausvakuutusmaksua verotuksessa. Uusi ohje on ollut voimassa 1. toukokuuta 2018 alkaen toistaiseksi.
Heinäkuun 1. päivästä lähtien tulee Kelan korvaamat taksimatkat tilata Kelan alueelliselta sopimuskumppanilta. Korvausta ei ole tämän jälkeen mahdollista saada enää muulla tavalla tilatusta matkasta.
Vuonna 2016 säädetty uusi tupakkalaki sisältää tupakointikieltoja ja –rajoituksia koskevaa sääntelyä. Osa tästä sääntelystä astuu voimaan 20. toukokuuta 2018, kun uuden tupakkalain siirtymäajat päättyvät.
Lakiuudistus ajoneuvolakiin, joka koskee pääasiassa katsastamista, tulee voimaan 20.5.2018. Uudistuksen tarkoituksena on täytäntöönpanna EU-direktiivit ja selventää katsastamisen sanamuotoja laissa.
Eduskunta hyväksyi viime perjantaina (4.5.2018.) lakiesityksen, jonka tavoitteena on parantaa vaihtelevaa työaikaa noudattavan työntekijän asemaa. Lakimuutoksen taustalla on vuonna 2015 eduskunnalle jätetty kansalaisaloite, jossa vaadittiin nollatuntisopimusten kieltämistä.
Hallitus antoi 14.12.2017 esityksen eduskunnalle vaihtelevaa työaikaa noudattavan työntekijän asemaa parantavaksi lainsäädännöksi ja asiaa koskien saatiin mietintö myös työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalta. Eduskunta hyväksyi lakiesityksen 4.5.2018.
Vuoden 2018 alussa tuli voimaan vankien taloudellisia etuuksia koskevia muutoksia. Muutokset koskevat vankien oikeutta käyttörahaan ja toimintarahaan. Sekä vangit että tutkintavangit saavat vankilassaoloajaltaan vähintään päivittäistä käyttörahaa.